Etusivu  -  Lokikirja  -  Uusin  -  Reitti  -  Log in English

Edellinen  -  Seuraava

Tuamotusaaret - Seurasaaret  21.7.-12.8. 2002

21.7.  28.7.  1.8.  12.8.  

21.7.2002 Rangiroa, Ranskan Polynesia
Jätimme vihreät ja jylhät Marquesassaaret taaksemme sunnuntaina 14.7., jolloin lähdimme Ua Poulta, Nuku Hivan vieressä olevalta saarelta kohti 500 mailin päässä olevia Tuamotusaaria. Tarkoitus ei ollut enää mennä Ua Poulle, mutta tuuli kääntyi ja teki Nuku Hivan Taiohae-lahdesta varsinaisen svellikeitoksen, jossa nukkuminen oli mahdotonta.
Matkamme on taas yhtynyt Cassandran kanssa, jonne Iiro sai miehistöksi Marjan, selkänsä satuttaneen kippari-Rikun avopuolison. Cassandra otti hieman etumatkaa ja starttasi Tuamotuille jo lauantai-iltana, me kävimme katsomassa Ua Poun kyläjuhlat koululaisten tanssiesityksineen ja lähdimme perään sunnuntaina. Aluksi tuuli oli mitä parhain, Kristiina kulki lähes aallottomalla merellä 6-7 solmua, vuorokausimatkaksi saatiin 140 mailia. Kaksi viimeistä päivää olivat kuitenkin aivan rasvatyyniä. Ei värettäkään veden pinnalla. Myös maininki oli niin pientä että sitä tuskin huomasi. Ei olisi uskonut olevansa maailman suurimmalla merellä, jonka toisella laidalla hirmumyrsky teki tuhojaan. Tyyni yö oli uskomattoman kaunis, kaunein mitä olemme koskaan merellä nähneet. Tähdet ja puolikas kuu heijastuivat vedestä, joka todellakin oli kuin peili; toinen taivaankansi veneen ympärillä.
Torstai aamuna, 18.7., ajoimme sisään Manihin atolliin. Sisäänajo on parasta ajoittaa alavedelle, koska silloin virtaus on heikoimmillaan ja sisään ajetaan vastavirtaan - nopeus ei kasva vaarallisen kovaksi toisin kuin ylävedellä. Vastavirta ja muutaman solmun nopeus olikin tarpeen, sillä karautimme korallikivelle vähän sisääntuloaukon jälkeen. Keskelle väylää ankkuroitu pikkuvene snorklaajineen aiheutti väistöliikkeen liian sivuun. Sisällä laguunissa oli helppo nähdä matalalla olevat korallit kirkkaan veden läpi.

Tuamotusaaria on yhteensä 78 ja noin puolet niistä on asuttuja. Vain yksi saarista, Makatea, on varsinainen saari, kaikki muut ovat atolleja. Atolli on mereen painunut tulivuori, josta on jäänyt jäljelle vain kova koralliriutta pehmeän laavakiven rapauduttua pois. Kutakuinkin ympyrän muotoinen atolli muodostuu sisälaguunista ja sitä reunustavista erikokoisista saarista, "motuista". Palmujen lisäksi saarilla kasvaa pensaita ja muitakin puita. Koralliriutan kasvu on todella hidasta. Korallieläimistä, kalkkilevistä ja simpukoista muodostunut kasvusto nousee noin 0,5 - 2 metriä sadassa vuodessa.

Ranskan Polynesiasta löytyy sekä tulivuorisaaria (Marquesassaaret, Tahiti), valliriuttasaaria (Bora Bora) että atolleja.


Tulivuorisaaren ympärille muodostuu korallia, joka jää jäljelle vulkaanisen
 kiven vähitellen rapautuessa pois. Näin syntyy atolli. Keskellä valliriuttasaari.

Atollit ovat erikokoisia. Suurin Tuamotusaarten atolli ja maailman toiseksi suurin on Rangiroa, jonka ympärys on 100 mailia. Laguuni on 40 mailia pitkä ja 17 mailia leveä, toista rantaa ei näy. Rangiroa muodostuu peräti 240 erillään olevasta pikkusaaresta. Sisäänmenoaukkoja on kaksi. Asukkaita on noin kaksi tuhatta. Vaikka suurin osa atolleista on vain muutaman sadan asukkaan yhteisöjä, on monilla niistä autoja ja lentokenttä (tai paremminkin yksi kiitorata). Entiset elinkeinot, kopramyynnin ja kalastuksen, on ohittanut helmien viljely. Jotkut laguunit, esim. Takaroa, on kokonaan suljettu veneiltä laajojen helmitarhojen vuoksi. Helmet ovat "mustia" eli harmaan-vihertävän sävyisiä.
Tuamotusaariin kuuluu Raroian atolli, jonne Thor Heyerdahl kumppaneineen ajautui Kon-Tiki lautallaan vuonna 1947. Matka Perusta, 4300 mailin päästä oli kestänyt 3,5 kuukautta. Kon-Tiki rantautui atollin asumattomalle laidalle ja kesti aikansa ennen kuin kyläläiset uskoivat että pimeässä atollin laidalla näkyvä valo on ihmisten eikä haamujen aikaansaannosta. Päättelyä auttoivat rantaan ajautuneet roskat ja yksi kenkä.
Toinen julkisuuteen noussut atolli on Mururoa, jossa Ranska teki ydinkokeita vuosina 1966-1996.

Meidän ensimmäinen atollimme oli siis Manihi. Myös siellä viljellään paljon helmiä, joka saattaa olla syynä laguunin sameaan veteen ja kuolleisiin koralleihin. Mikään hieno sukellus- tai snorklauspaikka Manihi ei tämän vuoksi ole, mutta kävimme katselemassa kalojen touhuja parin motun välisessä aukossa, jossa vesi oli kirkkaampaa.
Iltapäivällä lähdimme Marjan ja Iiron kanssa tekemään helmikauppoja. Olimme erittäin toiveikkaita luettuamme s/y Aidan lokikirjasta heidän vaihtokaupastaan: tavaraa vastaan 100 helmeä ja vielä kourallinen kaupan päälle. Manihilla oli toiset hinnat. Yksi helmi maksoi 50 euroa. Marja sai tingittyä hinnan puoleen, kuusi helmeä 150 eurolla. Me jätimme kaupat tekemättä. Illalla söimme Cassandran avotilassa Hanskin edellisenä päivänä saaman tonnikalaa.

Lauantaina, 20.7., saavuimme auringon noustessa Rangiroan luo ja ajoimme sisään leveästä ja syvästä aukosta. Virtaa oli kuitenkin niin paljon vastaan, että hitaimmillaan vauhti putosi puoleen solmuun. Meillä ei ollut Rangiroan vuoroveden aikoja, joten ajoitus oli liian varhainen, ei ollut vielä minimialavesi. Ulosvirtaava vesi ja vastaantuleva aallokko pärskivät kauaksi merelle. Voi vain kuvitella millainen ristiaallokko käy kovalla tuulella. Ankkuroiduimme, sekä Kristiina että Cassandra, loistohotellin eteen, joka on ainoita suojaisia paikkoja laajalla laguunilla. Oikeastaan sisämeri olisi parempi nimitys kuin laguuni, onhan matkaa toiselle rannalle kuin Helsingistä Tallinnaan. Tuntui hassulta olla ankkurissa keskellä Tyyntämerta, vain pienen saarikaistaleen suojassa. Veneitä on paikalla parikymmentä, sekä charterveneitä että pitkänmatkanseilaajia. Vesi on täällä paljon kirkkaampaa kuin Manihilla, joten odotamme innolla snorklausta. Suunnitelmissa on myös polkupyörän vuokraus, jolla pääsee polkemaan kahden kulkuaukon välisen pätkän, noin 20 km, atollin reunaa.

28.7.2002 Tahiti, Ranskan Polynesia
Ennen kuin siirrymme Tahitille, on vielä kerrottava Rangiroasta. Olimme odottaneet uimista ja snorklailua, joten ajoimme eräänä iltapäivänä jollalla läheiselle koralliriutalle. Näkyvyys oli paljon parempi kuin Manihin atollilla. Sellaista koralliloistoa kuin Kuubassa tai Panamassa ei tässä paikassa ollut, mutta erilaisia kaloja valtavasti. Eri kokoisten, muotoisten ja väristen joukosta oli helppo tunnistaa paksu napoleon-kala ja pitkulainen trumpetti-kala. Yhtäkkiä ison korallisienen takaa putkahti esiin hai. Vaikka tiesin odottaa sitä sekä myös sen, etteivät ne täällä käy ihmisten kimppuun, oli ensimmäinen vaistomainen reaktio pako. Hai taisi olla yhtä peloissaan, sillä se kääntyi ja hävisi. Toisella kertaa olin jo rauhallisempi, mutta tämä yksilö ui suoraan päin tuijottaen pienillä silmillään. Hui! Avuttomana vedessä tieto niiden vaarattomuudesta häipyy taka-alalle ja mieleen tulee, että jos se sittenkin...
Seuraavana päivänä poljimme vuokrapyörillä noin 10 kilometrin matkan Aruatan kylään, jossa on pari kirkkoa, kauppoja, posti ja pankki. Ostimme kaupasta lounaseväät ranskalaiseen tyyliin - viiniä, patonkia ja juustoa - ja poljimme rauhalliselle rannalle uimaan ja syömään. 
Tiistaina 23.7. ajoimme oikeaan aikaan eli ylävedellä ulos Rangiroan täysin rauhallisesta aukosta ja suuntasimme kohti Tahitia.

Ranskan Polynesian pääkaupunki, Papeete, sijaitsee Seurasaariin kuuluvalla Tahitilla. Navakan tuulen ansiosta 200 mailin matka Rangiroalta sujui nopeasti ja olimme Tahitin edustalla myöhään keskiviikko yönä, kun arvioitu saapumisaika oli seuraavana päivänä valoisaan aikaan. Keli suosi Kristiinaa eikä Cassandra tällä kertaa päässyt karkuun toisin kuin kevyissä tuulissa. Papeeten leveä sisääntuloaukko on selkeillä valoilla viitoitettu, joten päätimme ajaa sisään pimeällä. Kolme mailia ennen aukkoa kuulimme VHF:stä hätääntyneen naisäänen pyytävän apua. Jenkkipariskunta oli ajanut veneensä riutalle. He eivät tienneet tarkkaan missä olivat, mutta kuunneltuamme jonkin aikaa radiossa käytävää keskustelua, selvisi että he olivat pienemmällä sisääntuloaukolla ennen varsinaista Papeeten aukkoa. Me olimme juuri sen kohdalla, joten kutsuimme heitä. Pyydetty hätäraketti varmisti veneen sijainnin, olimme noin kahden mailin päässä siitä. Myös viranomaisia oli kutsuttu VHF:llä ja vihdoin Papeeten satamakontrollista vastattiin. Ensimmäinen kysymys kuului, että oliko karille ajanut vene Kristiina. Olimme nimittäin puoli tuntia aiemmin ilmoittaneet olevamme tulossa satamaan. Viranomaisten apu viipyi ja naisen ääni VHF:ssä kävi yhä hysteerisemmäksi. Lähdimme siis apuun, vaikka ei ollut selvinnyt mitä he tarvitsivat. Mutta mitä ilmeisimmin vene oli saanut vuodon eikä sitä ainakaan voisi hinata pois riutalta. Lähestyimme varovasti matalikkoa. Veden rajassa oleva koralliriutta ei näy tutkassa, joten navigointi on vaikeaa. Jenkkiveneen kippari oli nyt ottanut VHF-luurin käteensä ja vaikutti täysin rauhalliselta antaessaan meille tietoa olinpaikastaan. Pyysin heitä sytyttämään käsisoihdun, mutta juuri silloin satamasta ilmoitettiin että pelastusvene on tulossa. Meidän apumme ei enää ollut tarpeen. Kesti kylläkin aikansa ennen kuin heidät evakuoitiin, sillä he kyselivät pelastuksen perään vielä parin tunnin kuluttua. Mitään hengenhätää ei kuitenkaan ollut, koska välillä he huutelivat tuttavaveneille.
Aamulla kuulimme että vain muutama päivä aiemmin englantilainen betonivene oli ajautunut riutalle, kun sen moottori ei ollut lähtenyt käyntiin. Se oli sen aluksen menoa, betoni ei kestä pientäkään kolhua. Juttelimme myöhemmin kipparin kanssa, jonka olimme tavanneet jo Panamassa. Maailmaympäripurjehdus oli keskeytynyt, edessä enää lento kotiin veneen jäädessä Tahitin edustalle pohjaan. Vakuutusta ei ollut.

Vaikka Papeetelle tulossa oli jännitystä, on täällä oleskelu silkkaa nautiskelua. Papeete on ainoa isompi kaupunki 8000 mailin matkalla Panaman ja Uuden Seelannin välillä. Kaupungin venepaikat (16 euroa / vrk) sijaitsevat ihan keskustassa, mikä on kätevää. Meitä ei haittaa lähellä kulkeva liikenne tai kaupungin melu, päinvastoin nautimme siitä että ympärillä on ihmisiä ja elämää. On kauppoja, ravintoloita, jäätelökioskeja ja pizzabaareja. Meillä on maasähkö ja vesi, maihin pääsee ilman märkää jollamatkaa. Heti ensimmäisenä iltana menimme ulos syömään kunnon pihvit Hanskin synttärin kunniaksi. Tämä päivä, heinäkuun 25., on muodostunut moninkertaiseksi juhlapäiväksi, sillä synttärin lisäksi Jaakon päivä on Hanskin veljen nimipäivä sekä Aulin vanhempien ja veljen hääpäivä. Ja aattona juhlitaan tietysti kaikkia Kristiinoita!

Cassandran omistaja Ken saapui tyttöystävänsä Elissan kanssa torstai-iltana. Yhteinen taival Kristiinan kanssa on päättymässä, sillä Cassandralla on tiukka aikataulu, meillä sen sijaan ei ole muuta kiirettä kuin ehtiä marraskuuksi Uuteen Seelantiin pois läntisen Tyynenmeren pyörremyrskyalueelta. Ehkä tapaamme Australian Melbournessa. Kiitokset Kenin veljelle Peterille kotisivukommenteista - kannustavaa kuulla että matkaamme seurataan Australiassa!
Marjan loma ja pesti Cassandrassa päättyi sunnuntaina ja sanoimme haikeat hyvästit uudelle ystävälle.


Papeetella veneilijä pääsee aivan kaupungin sydämeen. 
Kristiinan paapuurin puolella Cassandra.

Onnistuimme näkemään Tahiti festivaalin, Tahiti Heivan, viimeisen esityksen. Se oli mahtava: 500 esiintyjää vanhalla kulttipaikalla metsän keskellä 20 kilometriä Papeetesta. Laulu-, rummutus- ja tanssinumeroiden lisäksi löyhä juoni kertoi aikoinaan harjoitetusta kuninkaallisesta puhdistautumisriitistä. Polynesialaisten naistanssijoiden värikkäitä kuvia näkee useammin kuin miesten, vaikka miestanssijoilla on yhtä merkittävä rooli esityksissä - se on jopa näyttävämpi. Koska digikamera oli Aulilla, kuviin sattui ainoastaan miestanssijoita: 

1.8.2002 Tahiti, Ranskan Polynesia
Loppuviikko Papeetella on kulunut veneen kunnostuksen, tarkemmin ottaen pesun merkeissä. Ehtymätön juokseva vesi on näillä saarilla harvinaista, joten olemme käyttäneet vettä koko rahan edestä. Pesimme pilssin, aurinkokatoksen ja istuintyynyt sekä tietysti vaatteita. Hanski huolsi sekä pääkone-Perkinsin että perätuuppari-Yamahan. Auli siivosi kaappeja. Vaikka Panamasta ostettiin ruokaa Uuteen Seelantiin saakka, on Papeeten kauppojen runsas valikoima saanut meidät tuhlaamaan aimo summan herkkuihin. Mutta kuka voi vastustaa fetajuustosalaattia, lammaspaistia tai maitokahvia croissantin kera, kun ei muista koska niitä sai viimeksi! Onneksi kaupan papaijat ovat kohtuuhintaisia, 1.70 euroa kilo, ne ovat mainio aamiainen. Paikalliset näyttävät ostavan tuontiomenia, 4.50 euroa kilo. Jäätelö on uskomattoman kallista, tavallinen puikkomalli 3.50 euroa.
Tahitin eksoottisuus, ainakin pääkaupungista katsoen, on peittynyt kaupallisuuden ja globaalin tarjonnan alle. Papeete on kuin mikä tahansa etelänloman kaupunki. Jopa MacDonalds, pizzerioista puhumattakaan, löytyy täältä.
Viikko Papeetessa riittää ja on aika siirtyä seuraaville saarille, Mooreaan, Huahineen, Raiateaan ja Bora Boralle, jota usein kutsutaan Polynesian kauneimmaksi saareksi - se nähdään kohta.


Papeeten kauppahallista löytyy sekä vihanneksia, 
hedelmiä, kalaa että matkamuistoja.

 

12.8.2002 Raiatea, Ranskan Polynesia
Saimme palautetta kuvaukseemme atollien synnystä. Pekka O. kirjoittaa:
 
"Radio Ainossa 27.7. antamassasi meriselityksessä atollin synnystä jäi yksi oleellinen tekijä mainitsematta. Eroosion ohella yhtä keskeinen syy löytyy maapallojen laattojen liikkeestä. Tyynen valtameren pohjois- ja keskiosa ovat Tyynenmeren laatan päällä, kun taas Uusi Guinea, Australia, Fiji, Uusi Kaledonia ja osa Uutta Seelantia ovat ns. Indo-Australian laatalla. Oseanian tuliperäiset saaret ovat syntyneet näihin laattojen rajapintojen ns. kuumiin pisteisiin (hot spots), joissa laava on päässyt purkautumaan meren pohjasta ja tulivuori on vähitellen kasvanut meren pinnan yläpuolelle. Tyynenmeren laatta liikkuu n. 10 cm vuodessa luoteeseen, jolloin vähitellen tulivuori ajautuu irti kuumasta pisteestä ja alkaa vajota mereen n. sentin sadassa vuodessa." (South Pacific Handbook.)
Kiitos lisäyksestä, on mukava huomata että radiojuttujamme kuunnellaan ja kotisivuamme luetaan ajatuksella.

Vietimme Tahitin viereisellä saarella, Moorealla, neljä yötä. Kaksi niistä kapteeni Cookin mukaan nimetyssä lahdessa ja kaksi viereisessä Oponohu-lahdessa, jotka kummatkin ovat kaksi mailia syviä viiltoja saaren pohjoisrannalla. Cookin lahdessa tapasimme ruotsalaisen teräsvene Caminanten pariskunnan Gustafin ja Tinan. Caminante kiinnitti heti huomiotamme, sillä takakannella oli valtava köysirulla ja keskellä savupiippu. Ei siis pelkkä lämpimien vesien kulkija. Otaksuma osoittautui oikeaksi, Caminante oli tulossa Kap Hornilta. Meillä riitti juteltavaa, he olivat kiinnostuneita Grönlannista ja me tietysti Chilestä ja Patagoniasta.


Moorealla otettiin Helkaman potkulaudat taas pitkästä aikaa käyttöön. 

Moorean paras anti, kävely- ja potkulautaretkien lisäksi, oli uiminen rauskujen kanssa. Rauskut tulevat tiettyyn paikkaan, jossa turistiveneet pysähtyvät. Houkuttimena on raaka kala. Me ajoimme yhtenä aamuna kolmen turistiveneen joukkoon omalla kumiveneellämme. Rauskuja oli paikalla noin parikymmentä. Ne ovat upeita kaloja, litteitä ja pyöreitä kuin taipuisa kumikiekko ja ne ikäänkuin "lentävät" vedessä. Niillä ei ole kalojen tyypillisiä ulkonevia rintaeviä, vaan koko ruumiin pituiset evät jatkuvat suoraan vartalosta. Vatsapuoli on valkoinen ja siinä sijaitsevat suu ja kidukset. Ruskealla selkäpuolella sijaitsevat silmät ja ruiskureiät. Vartalon jatkeena on pitkä "häntä", pyrstö. Rauskulajeja on useita, mm. okarausku, joka saattaa eksyä Itämerelle, piikkirausku, jonka pyrstössä on myrkyllinen piikki, saharausku ja sähkörausku. Paholaisrauskut voivat kasvaa jopa seitsemänmetrisiksi. Näkemämme olivat piikkirauskuja, noin metrin halkaisijaltaan. Rauskut tönivät vedessä seisovia ihmisiä kerjäten kalaa ja nousivat välillä veden rajaan. Oli upeaa katsella maskin läpi niiden liitelyä veden alla, vaikka vesi oli niin kirkasta että pinnaltakin näki mainiosti. Hanskilla oli Sonyn videokamera (TRV 320 E) vesitiiviissä kotelossa ja oheiset kuvat on napattu videofilmiltä:

Moorealta ajoimme koneella yön yli tyynen mutta keikkuvan legin 80 mailin päässä olevalle Huahinen saarelle. Ensimmäinen päivä oli sateinen, joten vietimme sen veneessä lukien ja leväten pois merellä huonosti nukutun yön väsymystä. Olimme - harvinaista kyllä - yksin ankkurissa suojaisessa ja idyllisessä lahdessa. Jos ei tarkkaan katsonut rannan palmuja, saattoi kuvitella olevansa suomalaisella järvellä. Jostain tuli savun hajua, kärpäset surisivat ja linnut visersivät. Kaukaa kumajavan meren äänenkin saattoi kuvitella tavarajunan klonkutukseksi. Tämä juna vaan ei pysähdy koskaan. Seuraavana päivänä siirryimme saaren eteläkärjen ankkuripaikalle, jossa oli hyvin kirkasta vettä ja noin kymmenen muuta venettä. Kansallisuusvalikoima on laajempi kuin yleensä: norjalainen, hollantilainen, italialainen, kanadalainen ja tietysti amerikkalaisia ja ranskalaisia, jotka ovat olleet Ranskan Polynesiassa enemmistö. Nyt näimme ensimmäisen norjalaisen veneen sitten Pohjois-Atlantin, tanskalaisia on näkynyt muutamia ja ennen Caminantea pari ruotsalaista Atlantin puolella.

Huahinelta on vain parikymmentä mailia Raiatean ja Tahaan saarille, jotka sijaitsevat saman koralliriutan sisäpuolella. Atollin muodostus on jo niin pitkällä että saaria ympäröivän valliriutan sisällä on syvää vettä. Purjehdimme Tahaan ympäri, se oli todella miellyttävää, tasaista menoa ilman valtameren aaltoja. Viimeisenä Ranskan Polynesian iltana halusimme mennä ravintolaan syömään, joten pysähdyimme Marina Itin poijuihin. Suurin odotuksin, Auli meikattuna ja mekko päällä, menimme illan pimetessä viihtyisään rannan ravintolaan. Alkuruoka, poisson cru, raakakypsytetty tonnikala sitruuna-kookoskastikkeessa oli ihan hyvä, mutta pääruoka, pippuripihvi oli pilattu liialla suolalla. Suolaa oli niin paljon ettei ruokaa pystynyt syömään. Pelkästään ranskaa puhuva kokki kohautteli olkapäitään. Oli pakko tyytyä siihen ja poistua pettyneenä veneelle.

Maanantaina 12.8. ajamme vielä Raiatean pääsatamaan tankkaamaan vettä, ostamaan tuoremuonaa ja päivittämään tämän. Sen jälkeen edessä on 1100 mailia Niuen pieneen saarivaltioon, josta jatkamme Tongalle.

Edellinen  -  Seuraava