|
15.12.2003
Helsinki, Suomi
Matka Cordovasta Suomeen alkoi viivästyksellä. Kun ajoimme
puolelta öin satamaan - auto pakattuna, veneestä kamiina sammutettuna,
vedet tyhjennettynä ja vessa suljettuna - ei siellä ollut lauttaa. Eikä
yhtään ihmistä. Pimeän satamatoimiston ovessa oli lappu, jossa kerrottiin että Tustumena-lautta
on myöhässä myrskyn takia, aamulla klo 8 tiedettäisiin aikataulusta
enemmän. Ei auttanut muu kuin ajaa takaisin veneelle. Hanski sai monen
yrityksen jälkeen kamiinan uudelleen syttymään ja kömmimme
nukkumaan. Vaikka lennon lähtöön oli useita päiviä, kävi mielessä
huoli siitä kuinka pääsemme Anchorageen jos lautta ei kulje.
Reittilennolla? Yksityiskoneella? Kalastusaluksella? Lautta lähti
kuitenkin seuraavana päivänä klo 14 ja saapui Valdeziin klo 20. Ajo
vuoriston yli siirtyi päivästä yöhön, mutta tuo yö ei olisi voinut
olla kauniimpi: täysikuu, tähdet ja revontulet valaisivat matkaamme.
Kuun valo heijastui lumisista vuorista ja taivas leimusi vihreänä.
Hanski ei tiennyt minne katsoa, tielle vai taivaalle. Liikennettä oli
vähän ja tie melkein lumeton. Pysähdyimme kerran tankkaamaan, Glenallenin
huoltiksen mittari näytti -36 astetta C! Ilman kylmenemisen sisämaassa
oli kyllä huomannut autossakin: istuimme hatut päässä. Pientä
lisäjännitystä toi ajatus auton sammumisesta ja jäämisestä
keskelle erämaata pakkaseen. Mutta super-subaru toimi moitteetta ja klo
03 aamuyöllä olimme Höylien pihassa. Oli ihana päästä nukkumaan.
Anchoragen kolme päivää olivat täynnä juhlia ja kyläilyjä.
Vietimme Suomen itsenäisyyspäivää 15 suomalaishengen voimin. Seuraavana
päivänä oli Anchoragen Suomi-Seuran pikkujoulut.
Yhdistys on perustettu vuonna 1921 ja siihen kuuluu noin 100 jäsentä.
|

Nikoa joulupukki ujostuttaa
|

Pirkko neuvottelee lahjan vaihdosta
seuran puheenjohtajan Nancy Patsonin kanssa
|
|

|

|
Maanantai aamuna lähdimme
lentämään kohti Suomea ja tiistai-iltana olimme perillä, väsyneinä
mutta iloisina.

Hanski kävi Piken
"kotiparturissa" ennen Suomen matkaa
23.12.2003
Helsinki, Suomi

Pursiseuramme Sindbad sekä Cafe
Meri |

Merianu ja Masa |

Meri jäätyi yön aikana |

Pursiseurarakennus ja B-laiturin
veneet |

Aurinko nousi Helsingissä klo 9.24
Joka päivä on enemmän valoa!
RAUHALLISTA
JOULUA!

Lauttasaari 1.1.2004
Hyvää
Uutta Vuotta!
12.1.2004 Helsinki, Suomi
Viisi viikkoa takana, kaksi jäljellä täällä armaassa
kotomaassa. Verkkaiseen rytmiin tottuneelle on ollut vaikea sopeutua
kiireeseen. Stressinhallintakyky on näivettynyt vene-elämässä. Kun ennen pystyi sujuvasti hoitamaan kymmenen asiaa
päivässä, nyt kaksi asiaa saa aikaan stressin. On pitänyt oikein
pysähtyä miettimään miksi hermoilee - loppujen lopuksi turhaan.
Parasta on ollut ystävien ja sukulaisten tapaaminen. Kiireettömät
keskustelut, yhteiset muistot ja nauru. Pienet sattumukset, joita ei
sähköposteissa tule kerrottua. Sindbadin järjestämä Uuden Vuoden
juhla oli loistava: hyvä fiilis, talo täynnä ihmisiä (lähemmäs
80!), paljon puhetta, jonkinverran tanssia ja tavallinen määrä
sekoilua. Vaikka meillä oli kamera mukana, ei kuvia tullut otettua
yhden yhtä - oli todellinen juhla- ja vapaailta.
Monista tapaamisista on mainittava
Anun ja Masan hirvi-illallinen: ruoka oli - jälleen kerran -
suussasulavaa, mutta tämä illallinen jää mieleen myös Karstelan
Vellun runollisen puheen vuoksi. Veli-Pekka puhui:
Kun merelle lähditte,
ette tienneet mitä vastassa.
Vastassa Maailma ja Te.
Kukaan ei ole koskaan osannut
kertoa mikä merenkulussa viehättää,
te tiedätte.
Te. Meri. Luonto.
Olette kohdanneet sen julmasti, myös lempeästi.
Olette hallinneet tilanteet niin kuin muinoin merenkävijät tekivät.
Olkoon sielussanne rauha ja rakkaus,
sillä muuten ette olisi selvinneet kahden ihmisen koitoksesta
maailman merillä
missä nyt olette vaeltaneet.
Muistakaa aina, että maissa teitä odotetaan.
Ei sankareina, vaan selviytyjinä.
21.1.2004 Helsinki, Suomi
Kävimme Lauttasaaren Myllykallion ala-asteella kertomassa
matkastamme. Yleisö oli paras, mikä meillä tähän mennessä on
ollut: innostunut, kyselevä, hauska! Reilu kaksituntinen 10-vuotiaiden
seurassa sai meidätkin hyvälle päälle.
Viimeinen viikko kiireineen
menossa, joten tekstiä ei synny tällä kertaa enempää. Kuunnelkaa perjantaina
Lounas Kuussa klo
12 YleQ:n taajuudella 103,7 MHz. Säännölliset radiojutut (joka
arkipäivä 8.40 ja 14.40) alkavat taas helmikuun alussa kun pääsemme
takaisin Alaskaan.
30.1.2004 Anchorage,
Alaska, USA
Paluu Ameriiikkaan ei ollut yhtä vaivaton kuin lähtö seitsemän
viikkoa sitten. Enkä tarkoita sormenjälkiä - niitä meiltä ei edes otettu. Mutta jouduimme perusteelliseen tarkastukseen ja kuulusteluun.
Mutta siitä tuonnempana. Koko Suomen vierailumme tuli laiskan huonosti
kerrottua, joten paikataan ensin sitä. Aikaeron vuoksi olemme
heränneet kahtena aamuna kello viisi aamulla, joka on ollut rauhallinen
hetki valita kuvia kotisivulle ja miettiä päivitystä.
Mennään ensin takaisin Sindbadiin. Jouluaattoyönä - ennen kuvan
talvisia olosuhteita - osuimme paikalle parahiksi pelastamaan Joanna
Saturnan, Mikko Karvosen upean rautalaivan. Myrsky ja veden nousu olivat
katkoneet kaikki muut paitsi takaköydet, ja Joanna Saturna oli keula merelle, viittä
vaille lähdössä omin päin seilaamaan. Perä ulottui laiturin
yläpuolelle ja taaveteissa oleva jolla kolkkasi laiturilla olevaan veneeseen. Onneksi tällä oli tukevat pukit, yhden aluksen kaatuminen
olisi saanut luultavasti koko rivistön lakoamaan. No, eipä auttanut
muu kuin yrittää saada laivan keula takaisin kiinni laituriin.
Paikalla oli myös Jaska, joka soitti A-laiturin toisen satamakapteenin,
Timo Puikkosen apuun. Hanski pääsi laivan kannelle ja sai solmittua
köydenpätkistä riittävän pitkän viritelmän. Ja sitten vaan
kiskomaan. Tuulenpuuskat rytmittivät vetoja, sillä 30 m/s puhaltavaa puuskaa
vasten oli turha taistella. Vähitellen keula kääntyi ja saimme
köyden pollarin ympärille. Sen jälkeen oli jo helppo taljata. Timo
saapui Leenan kanssa ja näilllä apuvoimilla Joanna Saturnan 150 tonnia
tuli laituriin kuin leikkivene. Sitten vain köydet kiinni.
|

Joanna Saturna, vuonna 1903
Hollannissa rakennettu 27 metriä pitkä teräsalus, jonka Mikko
Karvonen on entisöinyt
|

Sindbadin uusin erikoisuus: Eero
Harilaisen suunnittelema A-masto. Mallina on kuulemma ollut
mastonosturi...
|
Emme ottaneet Sindbadin
Uuden Vuoden juhlissa valokuvia, mutta Pertti Duncker
lähetti alla olevat otokset. Paitsi sindbadilaisia, paikalla oli
ystäviämme, mm. Leena ja Timo Hopeavuo, jotka
purjehtivat maailmalla peräti 10 vuotta. Tinja palasi Suomeen
samana vuonna kuin me lähdimme. Juhlissa olivat mukana myös
Filippiinien lämmössä keinuvan Jenny Wilhelminan
kippari Ami Salo ja Britt-Marie.
|

Timo ja Leena Hopeavuo, jotka
viihtyivät
maailmalla 10 vuotta. Tinja palasi Suomeen 2001.
Kuva Pertti
Duncker.
|

Britt-Marie Söderström ja Ami
Salo, Filippiinien lämmössä keinuvan Jenny Wilhelminan
pariskunta.
Kuva Pertti Duncker.
|
Sindbadin Uuden Vuoden juhliin tuli 80
henkilöä ja tunnelma
oli katossa. Tässä katsotaan illan alkajaiseksi dioja.
Kuva Pertti Duncker Vietimme
aikaa myös Padasjoen mökillä. Emme kumpikaan olleet nähneet mökkiä
ja saunaa täysin valmiina, niiden rakentaminenhan aloitettiin juuri
ennen lähtöämme. Kodikas ja rauhallinen paikka toi vastapainoa
Helsingin hälinälle.
Kävimme YleQ:n Lounas Kuussa
ohjelmassa Tuomas Enbusken vieraana ja tapasimme YleQ:n porukkaa. Hanski
näki ensimmäistä kertaa Jukka Kuosmasen, jonka kanssa on puhunut
kaksi vuotta puhelimessa. Paikalla oli myös tuottaja Anne Haaja sekä
toimittaja Susanna Korhonen, jonka Samettiaamu-ohjelmassa juttujamme
kuultiin vuoden verran.
Jouduimme (vai pääsimme?) myös TV-nauhoitukseen. MTV3
aloittaa uuden Navigare-ohjelman, jonka pilottijaksossa 8.
helmikuuta kerrotaan Kristiinan purjehduksesta.
|

Tuomas Enbuske valmistautumassa
suoraan lähetykseen
|

YleQ:n porukkaa: oikealta Anne
Haaja, Jukka
Kuosmanen, Jussi Alinen ja Susanna Korhonen
|
Vihdoin oli aika lähteä
takaisin Alaskaan. Viimeisestä viikosta muodostui tosi kiireinen. On
ilmeisesti aivan sama kuinka kauan aikaa kotimaassa viettää, lopussa
tulee aina kiire. Kävimme vielä ostamassa Maritimista
ilmatäytteisen Zodiacin intiaanikanootin. Se on osa NautiKarlssonin
sponsorisopimusta.
Maahantulokenttämme oli Minneapolis, ensimmäinen USA:n kenttä Lontoon
jälkeen. Passijonosta meidät napattiin erilleen ja ohjattiin
maahantuloviranomaisten syyniin. Ilmeisesti sisämaan kaupungissa
selitys siitä, että asumme veneessä ja aiomme purjehtia maasta ulos
puolen vuoden jälkeen, ei oikein vakuuttanut. Kaikki tavaramme -
matkalaukku, rinkka, iso laukku ja kaksi reppua - vietiin pois
tarkistettavaksi. (Ja tavarat oli todella myllätty läpi.) Hannu
hermoili kuivattujen tattien puolesta, mutta minulla oli muuta
ajateltavaa: kuulustelu. Tiukkailmeinen naisvirkailija vei minut pieneen
huoneeseen, napsautti videon päälle ja alkoi kysellä. Tavanomaisten
kysymysten lisäksi, kuten olemmeko naimisissa, onko meillä lapsia,
onko meillä asuntoa, mitä työtä teemme ja millä elämme, minun oli
lueteltava Alaskan eläimiä ja vastattava milloin mihinkin outoon
heittoon. Kuten että miten olemme tutustuneet Höyliin, Anchoragen
ystäviimme. Yhdeksän tunnin lennon jälkeen ei ollut ihan skarppina,
mutta selvisin kaikista muista kysymyksistä pahemmin kakistelematta
kunnes oli vastattava siihen, että mitä teemme päivät pitkät. Aloin
itsekin miettiä, että mitä todellakin oikein teemme? Ja tarkoittiko hän
purjehtiessa vai nyt talvella? Lopulta keksin vastauksen: nautimme
elämästä.
Virkailija alkoi kysellessään käydä läpi käsilaukkuani: luki
almanakan ja muistikirjan, kävi läpi puhelinmuistion ja lompakon,
laski rahat ja tarkasti meikkipussin. Sitten minut jätettiin yksin,
kunnes hetken kuluttua sain tulla ulos. Hanski oli sillä aikaa
hermostuneena odottanut ulkopuolella. Lopulta sitten passit leimattiin
ja pääsimme maahan. Jos jotakuta kiinnostaa virallinen seikka, niin
kerrotaan, että meillä on 10 vuotta voimassa oleva turistiviisumi, ja
veneen paperitkin olivat mukana.
Olipa kokemus! Myöhemmin se jopa hieman nauratti. Minneapoliksesta
matka jatkui kuuden tunnin lennolla Anchorageen, jossa odotti 20 asteen
pakkanen.
Seuraavana päivänä kaivoimme super-automme Höylien takapihalta lumen
alta. Subaru ei turhaan ole ristitty superiksi: se lähti laakista
käyntiin! Emme ehtineet - tai oikeammin viitsineet kiirehtiä -
seuraavana päivänä Sewardista lähtevään Cordovan lauttaan.
Seuraava menee viikon kuluttua, mutta kiireet ovat taas ohi.
|

Subaru oli kaivettava...
|

...esiin lumesta. Anchoragessa on
ollut kunnon talvi.
|
Edellinen
- Seuraava
|