|
19.7.2003 Tyyni valtameri
27° 44 N 157° 55 W
Viikon oleskelu Hawaii Yacht Clubilla päättyi
maanantai-illan nyyttäreihin: viiden eri maasta kotoisin olevan
vierasveneen porukka kokoontui yhteen syömään ja juttelemaan ennen
hajaantumistaan etelään, pohjoiseen ja länteen. Ranskalaisen Chaskin,
kanadalaisen SawLeeAh'in ja australialaisen
illywhackerin (kippari Peter katsoo kameraan, huom. viinipullot
pöydän alla, klubille ei olisi saanut tuoda omia juomia) suunta on etelä, amerikkalainen Jasmine purjehtii takaisin
länsirannikolle ennen menoaan pohjoiseen. Lyhyt kohtaaminen kuvastaa
Havaijin luonnetta: se on matkapurjehtijoiden tapaamispaikka
keskellä Tyyntämerta. Lähes joka paikkaan on reilu 2000 mailia
ja kaikki ovat tulossa jostain tai menossa jonnekin muualle. Havaijin
saaret eivät itsessään ole mikään miellyttävä purjehdusalue.
Kanavissa tuulee liikaa, saarten suojassa ei lainkaan, tuuli alkaa ja
loppuu kuin seinään ja on puuskaista. Ankkuripaikat ovat suojattomia
ja satamissa on ahdasta. Mutta vajaan
kuukauden pysähdys toi meille tarvittavan katkoksen avomerielämään. Varsinkin viimeinen viikko Honolulussa sekä mukavien
purjehtijoiden tapaaminen kruunasi oleskelun.
Tiistaina jätimme Honolulun, mutta emme ihan vielä Havaijia.
Purjehdimme 30 mailin päähän (taas avoin ankkurilahti, onneksi
svelli oli pientä) rauhoittumaan hektisestä
kaupunkiviikosta. Aamulla heräsimme puheeseen, jonka lähteeksi
paljastui kaksi delfiini-cahrter venettä. Toisen veneen porukka oli
snorklaamassa seuraten hitaasti liikkuvaa, noin 20 delfiinin laumaa. Me
vedimme äkkiä uikkarit päälle, nappasimme illalla kannelle jääneet
snorklaustamineet mukaan ja sukelsimme veteen. Delfiiniit uivat meitä
kohti ja pian ne näkyivät vihertävän veden alla. Hanski kroolasi
kauemmaksi ja pääsi aivan lähelle, minä jäin nopeasti jälkeen.
Veden alla kuului heikosti kimeitä äännähdyksiä delfiinien
viestiessä toisilleen. Upeampaa aamua ei olisi voinut olla eikä parempaa
jäähyväistä Havaijin saarille.
Keskiviikkona 16.7. suuntasimme
Kristiinan kokan pohjoiseen ja aloitimme 2200 mailin matkan kohti Kodiakia. Päätimme siis lopulta kuitenkin purjehtia
Alaskaan, vaikka 22.6.
lokikirjassa kerroimme kuuden kuukauden oleskelu- ja purjehdusluvan
pakottavan meidät ensin Kanadaan. Lupiin saa yleensä 6 kk jatkon ja
poistuminen toiseen maahan kahdeksi viikoksi saa ajanlaskun alkamaan alusta.
Kolmea viikkoa merellä ei kuitenkaan lasketa maasta poistumiseksi, vaan
on todella käytävä maissa. Joten 19.6. alkanut puolen vuoden aika
kuluu koko ajan, merelläkin. Ilmiselvästi sääntöä ei ole laadittu
ottamaan huomioon purjehtijat.
Pasaatituulet ovat olleet parhaimmillaan: tasaista itätuulta ilman
puuskia, joten tämän purjehduksen alku on ollut mitä miellyttävin. Olemme edenneet täysin purjein 145, 129 ja
109 mailin vuorokausimatkoja. Tuuli on heikentynyt päivä päivältä,
mikä tarkoittaa, että lähestymme pohjoisen Tyynenmeren
korkeapaineen aluetta. Sääkartan mukaan se kattaa tällä hetkellä
todella laajan alueen, joten sen länsireunaan tähtääminen etelätuulten
toivossa on turhaa. Etenemme tällä kertaa suoraan kohteeseen, ilman
tuulistrategioita.
Nyt on viimeinen hetki nauttia helteestä. Tropiikille tyypillinen
kirkkaan sininen merivesi on vielä 26 asteista, mutta kylmenee asteittain kunnes 40
leveyspiirin kohdalla putoaa 10 asteeseen. Latitudi 40 näyttää myös
olevan matalapaineiden maaginen raja, sen yläpuolelle saapuu jatkuvasti
lännestä matalan keskuksia. Aika näyttää minkälaiset tuulet saamme
siellä. Kodiak sijaitsee 57
leveyspiirillä.
26.7.2003 Tyyni valtameri
39° 55 N 159° 18 W
Terävä svelli ennusti säämuutosta. Olimme ajaneet kaksi
päivää tyynessä, mutta suoraan edestä tuleva maininki kertoi että
odotettavissa oli tuulta. Aallot kasvoivat lopulta niin
suuriksi, että ne tappoivat vauhdin. Sammutimme koneen. Vasta-aallon
lisäksi solmun vastavirta oli syynä vauhdin hiipumiseen. Ei
kannattanut puskea väkisin, joten jäimme ankkurivalo palaen yöksi
odottamaan tuulta. Se alkoi aamulla kaatosateen kera ja tuli -
kuten aallot - suoraan nenästä. Alkoi kolmen päivän kryssiminen.
Tuuli ei ollut kova, 15-25 solmua, mutta meno vastatuuleen tekee
elämän epämukavaksi ja saa tuulennopeuden tuntumaan kaksi kertaa
todellista kovemmalta. Olimme saavuttaneet korkeapaineen eteläreunan,
joka kulki itä-länsi linjan sijaan akselilla
itäkoillinen-länsilounas (ENE-WSW). Siihen kun
lisää korkepaineessa hieman keskustasta ulospäin puhaltavan tuulen,
oli tuloksena vastatuuli pohjoiseen menijöille. Aluksi pystyimme
nousemaan kutakuinkin kohteeseen (9 astetta), mutta kolmantena
päivänä kurssimme oli jo 330 astetta. Otimme vendan. Kristiina
kääntyi ja kääntyi, lopulta keula osoitti melkein etelään. Mitä
hemmettiä? Kristiinan kryssikulma on huono, mutta ei sentään näin
huono! Tuuli oli kääntynyt juuri samalla hetkellä kun muutimme
halssia. Käännös takaisin styyrpuurin halssille vei jälleen
kohteeseen. Naureskelimme uskomatonta ajoitusta. Hyvää oloa lisäsi
avotilassa otettu suihku. Tuuli oli tyyntynyt sen verran, että
pääsimme pesemään pois kolmen päivän hiet sekä rasvan ja suolan
kovettaman tukan. Auli otti ennen lämmintä suihkua merivesikylvyn
(=ämpärillä vettä päälle) ihan vain kokeillakseen veden
lämpötilaa. Viilennyt oli. Olimme 36. leveysasteella.
Sääkartta kertoi että korkea ulottui edelleen kauas länteen, eikä
sen kiertäminen sitä kautta olisi järkevää. Oli mentävä läpi,
mikä tarkoittaisi joko vastatuulta, vaihtelevaa tuulta tai tyyntä.
Vaikka korkean alue on melkein kapeimmillaan kohdassa, jossa olemme, on
se noin kymmenen astetta eli 600 mailia leveä.
Heti ylitettyämme 30 leveyspiirin pongasimme ensimmäisen albatrossin.
Vain kolme 14 lajista elää pohjoisella pallonpuoliskolla: Black
footed, Laysan ja Short tailed. Näkemämme oli mustajalka, joka on
väritykseltään kokonaan ruskea. Pitkistä siivistä ja isosta koosta
ei voi erehtyä näiden uljaiden lintujen tunnistamisessa.
Sen sijaan delfiinilauma jäi tunnistamatta. Niillä oli vaalea
vatsapuoli, selkeä vaalea raita kyljessä ja vaalea laikku aika isossa
selkäevässä. Valasoppaassa lähinna Pacific White-Sided tuli
kysymykseen, mutta se ei ollut täysin samanlainen. (Myöhemmin tulimme
siihen tulokseen, että ne kuitenkin olivat White-Sided delfiinejä,
joita esiintyy ainoastaan pohjoisella Tyynellämerellä. Näimme näitä
nopeita uimareita usein.)
Lämpötila on jatkanut putoamistaan ollen päivisin 18-20 astetta. North
Facen fleecet ovat jälleen tarpeen ja pussilakanan sisälle on
laitettu täkki. Sinnittelemme vielä päivisin ilman sukkia. Veden
väri on muuttunut harmaaksi. Meri on ilmaa lämpimämpää, mikä
aiheuttaa tiheitä sumuja.
Ateriat supistuivat kryssimisen aikana minimiin. Syötiin vähän ja
sellaista mitä oli helppo laittaa. Valmista purkkiraviolia,
riisi-maissi-sipulimössöä maustettuna soijalla, makaronia ja
vakuumipakattua paahtopaistia (mainio löytö Honolulusta). Kuin
tilauksesta Hanskin synttäripäiväksi (25.7.) tuli tyyni
sää eikä juhlamenytä tarvinnut kauan harkita: pizza.
Tuoremuona
appelsiineja, muutamaa omenaa ja sipuleita lukuunottamatta on jo
käytetty. Viimeiset ruskettuneet banaanit joutuivat kääretortun
sisällykseksi, joka leivottiin jonain tyynenä päivänä. Jatketaan
Kristiinan ruokaohjeita tällä suklaakääretortun reseptillä, josta
saamme kiittää kahta henkilöä: Anttia, joka meilasi reseptinsä
meille jonnekin Galápagos- ja Marquesassaarten välille, ja Lissua,
joka ei tyytynyt ruokavarastomme kuivettuneisiin kekseihin (jotka nekin
taisivat olla lopussa), vaan kaipasi jotain hyvää ja makeaa. Siitä
lähtien kääretorttu on ollut vakioleipomus.
Kristiinan
suklaakääretorttu
3 munaa
1,5 dl sokeria
4 rkl vehnäjauhoja
3 rkl kaakaojauhoja
1,5 tl leivinjauhoja
2 banaania
Vatkaa munat ja sokeri vaaleaksi. Sekoita jauhot keskenään.
Yhdistä. Kaada taikina leivinpaperilla vuoratulle
uunipellille ja paista kypsäksi. Kun levy on jäähtynyt,
levitä päälle banaanimössöä ja kierrä rullalle.
Alkuperäisessä reseptissä on vehnäjauhojen tilalla
perunajauhoja, mutta niitä meillä ei ole. Paistoaikaa ja
uunin lämpötilaa on vaikea sanoa, ehkä 180-200 astetta ja
10-20 min. Kristiinan kaasu-uuni toimii mutu-periaatteella.
|
3.8.2003 Kodiak, Alaska,
USA
 |
Klo 15.15 paikallista aikaa Kristiinan ankkuri vajosi Kaguyak Bayn
tummanvihreään veteen Kodiakin saaren eteläosassa. Ympärillä
kohoavat vihreät kukkulat, valkopääkotka pesii rannan ainoassa
havupuussa ja mustat linnut (korpit?) raakkuvat vaivaiskoivussa.
Ranta on täynnä punaisia ja keltaisia vadelman näköisiä
isoja marjoja (karhunvatukoita?). Joku on myllännyt
rantaheinikkoa (Kodiakin karhu, maailman isoin karhu?).
Honolulusta kertyi matkaa 2260 mailia, aikaa kului 18
vuorokautta ja 5 tuntia. Tyyni valtameri on nyt ylitetty toisen kerran,
7622 mailia ja 60 vuorokautta Uudesta Seelannista. Mieletön fiilis! Nyt poksautetaan kuohuviini ja jatketaan juttua
myöhemmin. |
7.8.2003 Kodiak, Alaska
Palataan ensin ajassa taaksepäin, merelle 40. ja 57. leveyspiirin
välille. Matalapaineiden tuomia kovia länsituulia ei koskaan tullut.
Korkeapaine levisi pitkälle pohjoiseen
ja saimme erittäin heikkoja tuulia jos tuulta lainkaan. Kaksi
vuorokautta jouduimme yhtäsoittoa ajamaan koneella. Vasta kolme
vuorokautta ennen perilletuloa alkoi tuulla lännestä, korkeapaineen
yläreunan tuulia. Meno oli parasta mahdollista aallokon pysyessä
pienenä.
Päivä päivältä hämmästelimme lisääntyvää
valoisuutta. Jotenkin sen oli ehtinyt parissa vuodessa unohtaa,
viimeksihän olimme näin pohjoisessa kesällä 2001. Jo kolmen aikaan
yöllä alkaa kajastaa, aurinko nousee 4.30 ja vasta yhdeksän maissa
illalla tulee pimeää. Valo on erilaista kuin päiväntasaajalla.
Aurinko laskee haluttoman hitaasti, hämärä viipyilee kauan.
Lämpötila jatkoi laskuaan pysähtyen 10-13 asteen tienoille. Merivesi
oli niin kylmää että pesut jäivät. Olimme lukeneet että
Pohjois-Tyynellä on paljon laivoja ja romua. Näimme koko matkan aikana
seitsemän laivaa. Paikoin meressä oli roskaa, mutta vähemmän kuin
odotimme. Lähellä maata aloimme nähdä valtavia nilkan paksuisia
levänauhoja, joiden päässä oli soikeat pallurat. Aluksi luulimme
niitä verkoiksi, ne näyttivät ihan köydeltä jossa on kellukkeita.
Mitä lähemmäs maata tulimme sitä enemmän alkoi näkyä lintuja.
Myrskylintuja, myrskykiitäjiä, tiiroja, lokkeja ja kaikenlaisia
tunnistamattomia merilintuja sekä kiivaasti räpytteleviä lunneja.
Kyseessä on Tufted Puffin, jolla on iso kirkkaanpunainen nokka,
valkoinen pää ja niskassa keltainen tupsu, josta se lienee saanut
nimensä (suomeksi tupsu-lunni tai tukka-lunni). Eri tyyppi kuin
Atlantin puolella.
Vihdoin uloimmat saaret piirtyivät utuisesta horisontista esiin. Oli
aurinkoinen päivä, mutta taivaanrannan utu haittasi hieman
näkyvyyttä. Koska ilma oli hyvä eikä meidän tarvinnut mennä
suoraan tullisatamaan, päätimme poiketa luonnonsatamaan ennen Kodiakin
kaupunkia.
Ensimmäisenä aamuna heräsimme pilvettömään päivään. Lämpötila
oli jo aamulla 18 astetta. Aamukahvia avotilassa juodessa pulpahti
hylkeen pää pinnalle. Hetken kuluttua rannalle tuli pieni
vaaleanruskea peura. Valkopääkotkiin olimme jo tehneet tuttavauutta
edellisenä päivänä, ne istuivat edelleen rannan ainoassa kuusessa.
Latvassa oli valtava pesä, mutta niiden käytöksestä päätellen
poikasia ei ollut. Lokit ja muut linnut tepastelivat alaveden
paljastamalla rannalla. Auli kiikaroi niitä ja äkkäsi sinisimpukoita.
Äkkiä maihin! Keräsimme ensin sinisimpukoita, jotka olivat paljon
pienempiä kuin Uudessa Seelannissa. Sitten marjaan. Rasiat täyttyivät
nopeasti peukalonpään kokoisista karhunmarjoista. Niitä oli tosiaan sekä
keltaisia että punaisia, kummatkin kypsiä ja hyviä! Lähdimme
kävelemään rantaa pitkin huudellen ja puhuen kovaa karhun varalta.
Karhu näkee huonosti, mutta sillä on hyvä kuulo. Kodiakin karhu on
maailman isoin, se voi kasvaa 800 kiloiseksi. Suurin osa Kodiakin saarta
on karhujen vuoksi rauhoitettua aluetta. Kun vihdoin soudimme takaisin
veneelle, liikkui kauimmaisella rannalla lahden pohjukassa neljä tummaa
hahmoa, yksi iso ja kolme pientä. Emokarhu ja kolme poikasta! Hihkuimme
ja ryntäsimme hakemaan kiikaria, mutta samassa emo rynnisti korkean
rantaheinikon suojaan, nousi kerran jaloilleen ja katosi taas. Poikaset
juoksivat perässä. Olivatko ne ehkä kuulleet tai haistaneet meidät
näin kaukaa, noin kilometrin päästä? Olimme tuulen yläpuolella, joten saattaa olla että
pelästytimme ne. Karhut katosivat heinikkoon. Jatkoimme kiikarointia ja
kohta näkyi poikasten telmintää heinikon keskellä. Ehkä oli hyvä
että ensimmäisessä kohtaamisessa oli etäisyyttä.
Illalla söimme
sinisimpukkapaellaa ja marjoilla täytettyä suklaakääretorttua. Ja
kyllä uni maitti! Ei keikkunut, ei heilunut eikä tarvinnut
herätä neljän tunnin kuluttua. Ah, mikä olo!
Tiistaina, toisena aamuna, heräsimme täydellisessä sumuvaipassa. Oli
ihan tyyntä. Sumun seasta kuului moottorin säksätystä. Luulimme sen
tulevan jostain toisesta lahdesta, mutta hetken kuluttua näkyviin -
umpilahden puolelta - tuli vihreä kalastusalus. Ihmettelimme miten he
olivat ajaneet kapeassa lahdessa huomaamatta ohitsemme. Alus ajoi
vierelle ja vaihdoimme kuulumisia. Miehistönä oli paikallisen kipparin
lisäksi kaksi slovakkia. He olivat käyneet kokemassa
taskurapupyydykset lahden pohjukassa. Kippari kysyi tiedämmekö kuinka
taskurapu keitetään. Pian meillä oli kolme valtavaa, vihaista, teräväsaksista
otusta, jotka hädin tuskin mahtuvat suurimpaan kattilaan. Rapujen
kanssa tuhertaessa kului kolme tuntia. Julmaa elävältä keittämistä
seurasi lihan tonkiminen saksista ja kilven suojaamista vatsan
lokeroista. Lihaa kertyi yhteensä vajaan kilon verran! Valkosipulilla
ja valkoviinillä höystettyä rapukastiketta pastan kera olisi voinut
tarjoilla koko komppanialle.

Hanski hakemassa taskurapuja viereen
ajaneelta kalapaatilta
Kiinnostavien eläinhavaintojen lisäksi olemme löytäneet vähemmän
miellyttäviä yllätyksiä sisältä veneestä. Jauho- ja riisipussista löytyi
kummastakin mato, avaamattomassa (!) kaurahiutalepussissa oli kaksi perhosta. Yök!
Kaikki oli ostettu Uudesta Seelannista.
Keskiviikkona 6. elokuuta ajoimme täysin peilityynessä ja osin sumussa
92 mailin matkan Kodiakin kaupunkiin. Näimme paljon ryhävalaita ja
lintuja.
10.8.2003 Kodiak, Alaska
Kodiakin saarella on ollut asutusta noin 7500 vuotta. Saaren, kuten
koko Alaskan,
historiaa leimaavat kolmen eri kansan aikakaudet: eskimoiden,
venäläisten ja amerikkalaisten. Kodiak on aluiit-eskimoiden
aluetta. Sana kodiak tarkoittaa heidän kielellään saarta.
Venäläiset uudisasukkaat saapuivat turkismetsästäjien perässä
1780-luvulla. Ensimmäinen venäläinen yhdyskunta perustettiin Kolmen
pyhimyksen lahteen (Three Saint's Bay) vuonna 1784. Nykyiseen Kodiakin
kaupunkiin venäläiset asettuivat 1792 antaen paikkakunnalle nimen Pavlovskaia
Gavan, St. Paul's Harbor. Ortodoksisella kirkolla oli vahva rooli
muuttoliikkeessä - kuten kirkoilla yleensäkin uusia alueita
vallattaessa. Sipulikupoleita kohosi moneen eskimokylään ja
paikallisia käännytettiin. Vuonna 1867 Aleksanteri II möi Alaskan
amerikkalaisille 7,2 miljoonalla dollarilla.
Nykyään Kodiakin saarella on 14.000 asukasta ja 2500 karhua sekä
saman verran kalastusaluksia. Kalastus (lohta, ruijanpallasta ja silliä) sekä
taskurapujen pyynti ovat pääelinkeinot.
Alaska on vulkaanista aluetta. Vuonna 1912 Novarupta-tulivuoren
purkaus peitti Kodiakin tuhkaan. Vuonna 1964 maanjäristys (sama joka
teki tuhojaan 2500 mailin päässä Havaijilla) ja sitä seuranneet
tsunami-aallot tuhosivat useita kyliä. Edelleen merikartoissa on
maanjäristyksen jäljiltä kartoittamattomia alueita.
 |
Alaska
käsittää 1 593 439 neliökilometriä eri tyyppistä maastoa
arktisesta erämaasta vuoristoon ja rannikkoon.
Havainnollistaen: Alaska on noin kaksi Suomea pitkä (2240 km)
ja 3550 km leveä.
Beringin salmi, jonka takana on Venäjä, on kapeimmillaan vain 47 mailia.
Alaskassa on noin 100 000 jäätikköä. Korkein huippu on
McKinley (Denali) 6194 metriä.
Pääkaupunki on Juneau (27 000 as),
suurin kaupunki Anchorage (220 000 as).
Asukkaita koko Alaskassa on noin 600.000.
Aleutit, Kodiak ja Alaskan niemi muodostavat Lounais-Alaskan (SW
Alaska).
Aleuttien 150 saaren ketju ulottuu 1000 mailia länteen. Kodiakista
on 200 mailia Prince William lahteen, jossa rannalla sijaitsee
öljykapunki Valdez ja todennäköinen talvehtimispaikkamme
Cordova.
|
Meillä on ollut uskomaton
tuuri sään suhteen: +20-25 ja aurinkoista. Shortsit oli kaivettava
uudestaan esiin. Kodiakin satama on täynnä eri kokoisia
kalastusaluksia, joukossa muutama paikallinen huvivene. Me olemme
tällä hetkellä ainoa vierasvene. Vieraita käy parikymmentä joka
kausi. Satamapaikka maksaa 13 dollaria/vrk, eikä siihen sisälly muuta
kuin vesi. Sähköä saisi 10 dollarin päivähintaan. Suihkuun pääsee
sataman lähellä olevaan pesulaan, mutta puhtaus tulee tyyriiksi:
suihku 5 taalaa! Onneksi vettä tulee sillä hinnalla 20 minuuttia,
joten ehdimme kummatkin peseytyä yhdellä maksulla. Myös vaatteiden
pesu on kallista: normaalikokoinen koneellinen 3,50 dollaria, kun se
muualla on ollut 1-1,50.
Ihmiset ovat kiinnostuneita ja ystävällisiä. Paikallislehden
reportteri kävi haastattelemassa, kalastajat käyvät juttelemassa.
Saimme naapuripaatista ison lohen, joten kulinarismi jatkuu. Lohesta on
paistettu fileet, tehty soppaa ja loppu nautitaan graavattuna.
Mätiäkin siinä oli.
Kalan antaneet pojat ovat muualta kotoisin ja tulleet Kodiakiin
kesätöihin. Kipparin kanssa jaetaan polttoaine- ja ruokakustannukset,
voitosta kolme kansimiestä saavat kukin 10 prosenttia. He olivat juuri
olleet merellä kolme viikkoa ja lähtivät pyykinpesun ja ruokaostosten
jälkeen taas kuukaudeksi. Alus oli
keskikokoa, noin 15 metriä pitkä. Se kalastaa verkoilla
lohta noin viiden mailin päässä rannikosta. Kalat varastoidaan
perkaamattomina altaaseen, joka on täynnä kylmää vettä.
|

Pojat koukkivat eri lohilajeja
näytille
|

Kodiakin
satama
|
Alaskassa on viisi lohilajia: Pink,
Chum, Silver, Sockeye ja King. Yli puolet Alaskan lohisaaliista on pinkiä, king salmon on
harvinaisin. Lohikalastuskausi kestää yleensä toukokuusta syyskuuhun.
Saalismäärät ovat tarkoin säänneltyjä ja valvottuja.
Lohet kutevat makeassa vedessä, joissa ja jokisuistoissa, mutta
vaeltavat merelle syömään ja kasvamaan. Eri lajit viettävät eri
pituisen ajan merellä, jotkut jopa kuusi vuotta. Aikuisena ne
vaeltavat takaisin syntymäjoelleen kutemaan. Ihminen ei ole pystynyt
selvittämään millä keinoin lohi löytää aavalta mereltä takaisin
tiettyyn jokeen.
Edellinen
- Seuraava
|