|
13.5.2002 Balboa, Panama
Huomenna tiistaina starttaamme kohti 850 mailin päässä olevia
Galapagos-saaria. Perillä pitäisi olla noin 10 päivän kuluttua. Tänään
maanantaina käymme tullissa, teemme viimeiset ostokset sekä
tankkaamme vettä ja dieseliä.
19.5.2002
Tyyni valtameri 2º 34' N 84º 18 W (350 mailia
Galapagokselle)
Tiistaina (14.5.) puolen päivän aikaan jätimme taaksemme Panaman ja suuntasimme
länteen. Tai oikeastaan ensin etelään, ulos Panaman lahdelta. Ensimmäisenä
päivänä saimme hyvän myötätuulen ja 8-9 solmun vauhtiin antoi lisänsä myötäinen virta.
Mutta viisi seuraavaa päivää ovat olleet harmaata ja sateista taistelua
vastatuuleen lukuunottamatta lauantain auringonpaistetta. Missä ovat laitamyötäiset
pasaatit?! Eihän tämän kryssimistä pitänyt olla! Harmaa maisemakin on kuin
Itämereltä. Spinnu odottaa kannella, samoin toinen genoa, mutta tuuli on tullut suoraan kohteesta.
Kallellaan olevaan elämään alkaa jo kyllästyä kun odotukset ovat
muualla.
Lisäksi vauhti oli neljä ensimmäistä päivää erittäin hidas, vain 3-4
solmua. Ilmeisesti meillä oli vastavirta. Välillä tuntui, että ajamme edestakaisin emmekä etene lainkaan.
Kristiina ei tunnetusti ole mikään kryssivene. Tuuli on kohtalainen, noin 5-8
m/s ja aallot aika matalia. Kaksi kertaa genoan skuutti on kuitenkin katkennut
veneen osuessa aaltoon. Ilma on viilentynyt mukavasti alle 30 asteen.
Päiväntasaajalla sijaitsee matalapaineen alue "doldrums" eli
intertropical convergence zone ITCZ, joka on vähätuulinen ja sateinen vyöhyke.
Sen kummallakin puolella puhaltavat pasaatituulet, etelässä niiden pitäisi
tuulla kaakosta, mutta tähän mennessä on tuullut lounaasta.
Panaman lahden vilkkaan laivaliikenteen jälkeen emme ole nähneet laivoja,
mutta kylläkin yhden avoveneen! Vaikka jo kaukaa näimme veneen ja kolme
miestä, emme uskoneet silmiämme, vaan luulimme että se on jokin sääpoiju,
josta törröttää ulokkeita. Lähimmälle rannikolle, Kolumbiaan, oli matkaa
noin 240 mailia. Veneessä oli yksi perämoottori eikä minkäänlaista katetta.
Olimme niin hämmmästyneet - ja hieman ehkä peloissammekin, onhan Kolumbian
merirosvoista ja huumeveneistä puhuttu - että purjehdimme vain ohi. Miesten on
pidettävä tukikohtanaan taivaanrannassa häämöttävää Malpelon
saarta, joka kohoaa korkeuksiin yksinään keskellä merta.
Seuraavana iltana meidät säikäytti ilman valoja lentävä helikopteri. Se
kaarsi matalalta ohitse ja häipyi pimeyteen. Taas ihmettelimme, maihin oli
matkaa 250 mailia. Myöhemmin yöllä vastaamme tuli laiva, ehkä kopteri oli
sieltä.
Päivärytmi ja vahtivuorot ovat alkaneet rullata sujuvasti. Päivisin meillä
ei ole varsinaisia vahtivuoroja, mutta yö on jaettu siten, että iltavirkku
Lissu aloittaa klo 21-24, Hanski valvoo klo 24-03 ja aamuvirkku Auli klo 03-06.
Silloin alkaa jo olla valoisaa ja vähitellen koko porukka kerääntyy
aamukahville. Pitkin päivää otetaan torkkuja, luetaan, syödään ja
tehdään pikku hommia. Delfiinit ovat tulleet tervehtimään vain öisin,
jolloin ne suhahtelevat veden alla fosforinhohtoisina. Noin kymmenen yksilön
lauma pallopäävalaita ui hetken veneen vieressä, mutta jäi sitten taaksemme. Pohjois-Atlantillakin tavattu
myrskykiitäjä on pongattu, samoin kaunis suula, joka on eri näköinen kuin
pohjoiset lajitoverinsa. Öisin Kristiinan vieressä lentelee pari lokkia.
Kalaonni on ollut huono. Kaksi kertaa on napannut: ensimmäisellä kerralla kala
katkaisi vavan ja vei mennessään 15 dollarin Rapalan, toisella kertaa
menetimme muovisen mustekalan ja siimaa. Hanski kaivoi turskapilkin 300 kiloa
kestävän siiman esiin ja perässä on uitettu sekä viimeistä Rapalaa että
mustekalaa, mutta ei ole napannut.
Päivää rytmittää myös radiopuhelinyhteydet Cassandran
kanssa, aamuin ja illoin. Riku ja Iiro pääsivät vauhdikkaasti matkaan,
purjehtien noin 180 mailin päivämatkoja. Mutta neljäntenä päivänä tuli
yllätys: rustirauta oli rikkoutunut ja pojat joutuivat kääntymään kohti
Ecuadorin rannikkoa ja Esmeralda-nimistä paikkaa. He pystyivät purjehtimaan
vain styrpuurin halssilla. Annoimme muutaman koordinaatin sisäänajoon ja
seuraavana päivänä Cassandra pääsi satamaan. Korjaaminen sujui nopeasti,
nyt vene on jälleen purjehduskunnossa ja lähtee jatkamaan matkaansa kohti
Galapagosta, jonne heillä on matkaa noin 500 mailia.
20.5. on Aulin synttärit ja sitä varten on jo otettu annos poroa likoamaan.
Olipa keli millainen hyvänsä, niin synttärinä syömme poronkäristystä!
24.5.2002 San
Cristóbal, Galápagossaaret, Ecuador
Päiväntasaaja ylitettiin 22.5. klo 13.32 veneen aikaa (18.32 UTC).
Läntisellä pituuspiirillä oltiin paikassa 88° 38,8'. Tyyni meri oli
entistäkin tyynempi, joten Auli ja Lissu tekivät ylityksen "uiden"
eli veneen perässä köyden päässä roikkuen Hanskin vahdatessa haita.
Cassandran pojilta oli nimittäin muutama uimareissu jäänyt väliin venettä
seuraavien haiden vuoksi. Me emme niitä nähneet, joten ekvaattorin ylitys
jatkui leppoisissa merkeissä veneen lilluessa vain 1-2 solmua eteenpäin.
Neptunus oli unohtanut tervan ja höyhenet, joten sen sijaan sonnustauduimme
kukin tavallamme yhteiseen valokuvaan. Hanski kaivoi lumilaudan esiin ja melkein
uhrasi sen meren jumalille nähtyään ruostuneet kantit. Kun olimme kerran
lähteneet tälle kiltin Neptunuksen tielle, niin myös päiväntasaajajuomamme
nosti suupielet enemmän ylös kuin väänsi suun vinoon. Uskomme kuitenkin
huuhtoneemme maan hajut riittävästi pois. Päivän kruunasi Hanskin (vihdoin)
saama tonnikala, joka syötiin avotilan pöydän ääressä - ylellisyys jota
merellä harvoin pystyy tekemään.
 |
 |
Cassandran lisäksi päivittäiseen
radiopuhelinrinkiimme on tullut mukaan suomalainen 42-jalkainen Swan, s/y
Aida, joka on 3000 mailin päässä Tuamotu-saarilla Ranskan Polynesiassa. Olemme saaneet
heiltä hyviä vinkkejä mitä tuleman pitää.
Tuuli ei paljoakaan virkistynyt viimeisenä vuorokautena, vaan meno oli laiskaa.
Torstaina, 23.5., juuri auringon noustessa ja värjätessä taivaan ja veden
oranssinkullankeltaiseksi, saavuimme Galápagossaarten San Cristóbalin luo.
Delfiiniparvi hyppeli vastaan. Pian aloimme nähdä vedessä isoja, pyöreitä
kohoumia, jättiläiskilpikonnia. Ne eivät reagoineet mitenkään veneen
lähestymiseen ja moottorin ääneen ennen kuin aivan vieressä, lienevätkö
huonokuuloisia.
San Cristóbalin Puerto Baquerizo Morenon sataman ovat puolestaan
valloittaneet merileijonat. Ne ovat hylkeen näköisiä otuksia, joilla on paha
ääni, kuin karmea röyhtäisy tai käheän lampaan määkynä. Merileijonia on
lahdella kymmenittäin ja ne ovat vallanneet paitsi hiekkarannan myös
kalastajien veneet. Istuipa yksi tyytyväisen näköisenä puiston penkillä.
Jolla on parasta vetää ylös, ne näyttävät mieltyneen kumiveneisiin (ehkä
varsinkin punaisiin!). Me jouduimme nostamaan jollamme ylös toisestakin
syystä: pohjaan on tullut reikä josta pulppuaa vesi. Maihin menimme yhden
painaessa peukaloa reikään. Päivän työlistalla on siis ensimmäisenä
jollan korjaus.
Puerto Baquerizo Moreno, jonka purjehtijat tuntevat paremmin
nimellä Wreck Bay, on Galápagossaarten pääkaupunki, vaikka
kylä on pienempi kuin Santa Cruz saaren Puerto Ayora eli Academy Bay. Puerto Baquerizo
Morenossa sijaitsee laivaston tukikohta ja maahantulomuodollisuudet hoiti
hohtavan valkoiseen univormuun pukeutunut upseeri. Purjehduslupa muine
maksuineen lasketaan aluksen painon mukaan ja Kristiinan 11 tonnia tekivät
yhteensä 106 dollaria.
Kylän laavakivellä päällystetyt kadut oli nopeasti kävelty: pieniä
ruokakauppoja, pari hotellia, matkamuistomyymälöitä, pankki, posti, yksi
internet-paikka ja pieniä kuppiloita. Turisteja ei näkynyt ja muutenkin kylän
meno oli miellyttävän rauhallista. Löysimme pienestä baarista uunituoreita,
lämpimiä empenadaksia eli liha-kasvistäytteisiä piirakoita. Yhdeksän
päivän merellä olo kuitenkin väsytti vielä, palasimme veneelle ja menimme
aikaisin nukkumaan.

Jollan vartija
Galápagossaaret, 19 tuliperäistä saarta ja
42 luotoa, sijaitsevat päiväntasaajalla, noin 1000 kilometriä Etelä-Amerikan
rannikolta länteen. Saaret ovat kuuluneet vuodesta 1832 Ecuadorille.
Galapagossaarilla on monta nimeä, jotka kertovat sen historiasta. Saaret
löytyivät - kuten niin monet paikat tuohon aikaan - sattumalta, Panaman
arkkipiispan laivan eksyessä matkalla Peruun vuonna 1535. Voimakkaat merivirrat
eksyttivät muitakin laivoja ja saaria alettiin kutsua "Lumotuiksi
saariksi", Las Islas Encantadas, koska joskus saaret
löytyivät sieltä mistä piti, joskus eivät. Parhaiten tunnettu nimi Kilpikonnasaaret
(esp. galápago) on osuva, metrin mittaiset jättiläiskilpikonnat uivat vastaan
jo avomerellä. Niiden määrä on joskus ollut huima, mutta saarilla
1600-luvulla majailleet merirosvot ja 1800-luvun valaanpyytäjät saalistivat
kilpikonnat melkein sukupuuttoon.
Joissakin merikorteissa lukee Galápagoksen kohdalla Archipélago de
Colón, nimi jonka Ecuador antoi saarille Kolumbuksen purjehdusten
kunniaksi, vaikka hän ei koskaan Tyynen meren puolella seilannutkaan.
Geologisesti saaret ovat nuoria, vain viisi miljoonaa vuotta
vanhoja. Ne ovat syntyneet tulivuorenpurkauksista ja katsellessa laajaa
saaristoa ja pilviin kohoavia huippuja, voi vain kuvitella miten mahtava
ilotulitus ja valtavat laavapurkaukset niiden muodostumiseen on tarvittu. Kraatereita on laskettu olevan
2000.
Tunnetuimmaksi saaret on tehnyt luonnontieteilijä Charles Darwin,
joka sai idean evoluutioteoriaansa matkallaan Galápagossaarille vuonna 1835.
Hän kehitti teoriaansa luonnon valinnasta ja lajien kehittymisestä matkan jälkeen yli 20 vuotta; Lajien synty
julkaistiin vuonna 1859. Galápagossaarten luonto on erikoinen. Saarella eli
ennen ihmisiä vain muutamia nisäkkäitä (riisirotta, merileijona ja lepakko), mutta
matelijoita ja lintuja sitäkin enemmän.
"Täällä on sangen vähän muita eläimiä kuin matelijoita,
kilpikonnia, sisiliskoja, suunnattomia hämähäkkejä, käärmeitä ja
leguaaneja, oudon luonnon eriskummaisimpia otuksia. Ei kuulu ääntä, ei
mylvintää, ei ulvahdusta, elämän huomattavin ääni täällä on
sihinä." Näin kuvaili paikkaa kirjailija ja valaanpyytäjä Herman
Melville.
Darwin oli kiinnostunut varsinkin saarten lukuisista peippolajeista, joilla
kaikilla oli hieman erilainen, mutta tarkoituksenmukainen nokka. Hän oletti,
että peippolajeilla on yksi yhteinen kantalaji, josta aikojen kuluessa
kehittyi kunkin saaren olosuhteissa pärjäävä oma lajinsa.
Saarten erityislaatuinen eläimistö on kehittynyt
täällä, eristyksissä muusta maailmasta. Myös saarten keskenään erilaiset
olosuhteet ovat muokanneet Galápagoksesta ainutlaatuisen. Saarilla elää
lajeja, joita ei ole tavattu muualla, mm. maailman pohjoisin pingviini ja
lentokyvytön merimetso.
Galápagossaaret julistettiin kansallispuistoksi vuonna 1959 ja se liitettiin
UNESCOn maailmanperintölistalle vuonna 1978. Vuonna 1986 perustettiin
meriensuojelualue, jonka rajaa siirrettiin vuonna 1998 40 mailia avomerelle.
Tämä sekä pyyntikiintiöiden ja -menetelmien rajoittaminen raivostutti
paikallisia kalastajia. Santa Cruzin saarella toimii Charles Darwin
tutkimusasema. Saarilla asuu nykyään parikymmentätuhatta asukasta ja
turisteja vierailee vuodessa noin 60.000.
1.6.2002
Floreana, Galápagossaaret, Ecuador
Merileijonan ja kilpikonnan lisäksi on nyt pongattu merileguaani, reilun
metrin mittainen lisko. Maaleguaaneista poiketen tämä laji syö veden alla
merilevää ja muuta kasvustoa. Merestä se nousee lämmittelemään kuumille
laavakiville - tämä on ainoa tapa pitää ruumiinlämpöä yllä.
Merileguaaneja elää ainoastaan Galápagossaarilla. Tämä ruma mutta niin
kuvauksellinen otus nousi heti Aulin suosikkieläimeksi! Ainoa mielenilmaus oli
pitkälle roiskahtava sylky, muuten leguaanit pysyivät liikkumatta meidän
pyöriessä kameroinemme ympärillä.

Viikko vierähti San Cristóbalissa
nopeasti. Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä satamaan saapui Cassandra,
jonka kippari Riku Jaakonsaari oli satuttanut selkänsä kolme päivää
aikaisemmin. Mieheltä oli luiskahtanut välilevy, joten tuskat olivat sen
mukaisia. Keikkuva vene ei silloin ole mukavin paikka. Kävely tai istuminen ei
ollut mahdollista. Yhdessä Iiron kanssa haimme lääkärin veneelle ja
järjestimme seuraavana päivänä kuljetuksen maihin. Ison miehen saaminen ulos
syvästä ja pienestä veneen kulkuaukosta ei ole ihan helppoa. Kumiveneellä ei
voinut kuvitellakaan kuljetusta, mutta onneksi satamassa pörräsi isompiakin
avoveneitä. Laivastoasemalta löytyi paarit ja kantoapua, vaikka jossain
vaiheessa epäilimme oliko meitä ymmärretty oikein, sen verran monen
kaluunaherran luona oli istuskeltava asiaa selittämässä (espanjaksi) ennen
kuin meni perille että potilas on veneessä. Maissa Rikun kivut hieman
helpottivat ja lopulta hän majoittui hotelliin. Pääsi jopa konttaamalla
suihkuun. Riku lensi mantereelle keskiviikkona ja järjesti meille upean
illallisen hotelliinsa viimeisenä iltana. Ennen ruokailua ajoimme
avolavataksilla paarien kanssa rannalle katsomaan ja haistelemaan merileijonia
sekä juomaan oluet rantakadun baarissa.
Iiro jäi odottelemaan
gastia ja me suuntasimme kohti 60 mailin
päässä olevaa Floreanan saarta torstaiaamuna. Merileijonat olivat tehneet meille viimeisenä yönä todellisen
kepposen: kumivene oli paskottu täyteen ja se haisi niin että Hanskilta
meinasi tulla oksennus kun hän irrotti perämoottorin. Vieläkin tuoksahtaa
vaikka venettä on pesty kolmella eri pesuaineella.
Floreanalla asuu vain noin 70 asukasta, mm. merimakkaraa
sukeltavia kalastajia. Ylhäällä kukkuloilla viljellään banaania,
appelsiineja, yukaa ja greippejä. Me poimimme tien varrelta reput täyteen
appelisiineja ja guavia. Kukkuloilla sijaitsee myös isojen maakilpikonnien
kasvatusalue, jonne teimme retken lauantaiaamuna lahdessa olleen toisen veneen
porukan kanssa. Itävallasta kotoisin oleva perhe, vanhemmat ja 9-vuotias poika,
oli jo kolmannella maapallonkiertopurjehduksellaan. Aiemmilla kerroilla he
olivat menneet Galápagoksen ohi, mutta olivat nyt pysähtyneet Floreanalle.
Taitaa olla ensimmäinen kerta, kun näimme veneen perässä Itävallan lipun,
se piti oikein kirjasta varmistaa, vaikka Lissu sen oitis tunnistikin.
Varsinainen jättiläiskilpikonna, galapago, asuu maalla ja se voi elää jopa
200 vuotiaaksi. Aiemmin meressä vastaan uineet ovat siis toista lajia.
Jättiläiskilpikonnia elää saarilla edelleen 14 eri lajia, joilla kaikilla on
hieman erilainen kilpi. Parhaiten niitä pääsee katsomaan kasvatusaitauksissa.
Huomenna, 2. kesäkuuta, pääsemme vihdoin aloittamaan 3000 mailin purjehduksen
Marquesasille. Matka kestää noin kolme viikkoa.
Edellinen
- Seuraava
|