Etusivu  -  Lokikirja  -  Uusin  -  Reitti  -  Log in English

Edellinen  -  Seuraava

 

Alaska: Aleutit ja Shumaginsaaret 27.6. - 14.7.2004

merkinnät:  27.6.  6.7.  14.7.  

27.6.2004 Unalaska/Dutch Harbor, Aleutit, Alaska
Vihdoin Dutch Harborissa! Tai oikeammin Unalaskassa, joka on kaupungin oikea nimi. Dutch Harbor on Unalaskan satama, vilkas, kansainvälinen kalastus- ja laivasatama. Mutta ennen kuin kerrotaan lisää Unalaskasta täytyy palata edelliseen satamapaikkaan King Coveen, jossa saimme hyvin ystävällisen kohtelun: ilmainen  satamapaikka, sähkö ja suihku. Lisäksi saimme käyttää satamakonttorin nettiä, sillä kylän kirjasto oli suljettu kesäksi. Kiitokset!
Kolmen päivän säätarkkailun ja pohdinnan jälkeen lähdimme, vaikka sääkartta ei näyttänyt kovin lupaavalta. Eikä se ollut väärässä. Pääsimme vain 40 mailia King Covesta ja jäimme ankkuriin Unimak-saaren kupeeseen odottamaan parempaa keliä. Samassa lahdessa oli parhaimmillaan 20 kalastusalusta ja muutama laiva. Pitelivätkö ne tuulta vai odottivatko jotain muuta, emme tiedä. 
Periaatteessa olimme jo Aleuteilla, sillä Unimak on ensimmäinen saariketjun saarista. Sen erottaa mantereesta False Pass, ensimmäinen lukuisista salmista Tyynen valtameren ja Beringinmeren välillä. Liikkuva hiekka muuttaa False Passin reittiä jatkuvasti, mutta kalastusalukset käyttävät sitä. Salmista, niiden virroista ja pahoista aalloista, kuulee paljon kauhujuttuja. Kapeimmissa salmissa vesi virtaa kovimmillaan 10-12 solmua. Siksi valitsimme isoimman, 10 mailia leveän Unimak Passagen.


Unalaska/Dutch Harbor sijaitsee Beringinmeren puolella.

Kolmen päivän jälkeen tuuli hellitti ja nostimme ankkurin aamun valjetessa. Puikkelehdimme kalaveneiden ja verkkojen välistä ison mainingin leipomalle merelle. Ei tuullut lainkaan. Täällä joko tuulee liikaa tai ei ollenkaan. No, pääasia että taas etenimme. Unimak Passagelle oli matkaa 60 mailia ja olimme siellä sopivasti iltapäivällä kun virta kääntyi Beringinmerelle. Virtaus oli tähän kuukauden aikaan 17 tuntia pohjoiseen ja 7 tuntia etelään. Maksiminopeudeksi oli annettu 4.2 solmua, mutta emme huomanneet virran auttavan meitä lainkaan. Se kauhujutuista. Kuuden tunnin kuluttua olimme selvittäneet 35 mailia pitkän Unimak Passagen ja olimme uudella merellä. Matkaa Unlaskaan oli kuitenkin vielä noin 40 mailia, joten saavuimme perille sopivasti aamun sarastaessa. 650 mailin matka Homerista oli vienyt neljä viikkoa!
Jos Dutch Harboria - isojen laivojen puolta - kehutaankin, niin Unalaskan puoli oli hämmästys: pieni, täpötäyteen ahdettu satama ilman minkäänlaisia palveluja. Ei suihkua, ei pesulaa. Silti satamamaksu 15 dollaria/vrk. Kiinnityimme kiharapäisten kaksosten omistaman kalapaatin kylkeen, jonka olimme nähneet King Covessa ja matkalla. Tavanomaisten satamalokkien sijaan täällä parveilee valkopääkotkia tonkimassa roskiksia ja kärkkymässä kalajätteitä. Näimme yhden jopa istumassa vedessä.


Unalaskan pienvenesatama on ahdas ja vailla palveluja.
Taustalla kalatehtaan rakennuksia.

Kuten aina, kaikki alkoi järjestyä. Menimme uimahallille suihkuun. Turisti-infossa työskenteli Tammy, joka kutsui meidät kotiinsa pesemään pyykkiä. Erittäin ystävällistä! Kun palasimme veneelle, oli avotilaan ilmestynyt pieni selvitys Ungan kivettyneistä puista (G.R. Eakins, 1970). Myöhemmin tapasimme herra Adamsin (olen unohtanut etunimen), joka oli lukenut kotisivuamme ja tuonut paperin. Todella huomaavaista! Raportin mukaan Ungan kivipuut ovat noin 11-25 miljoonaa vuotta vanhoja (kts päivitys 18.6.)

Unalaskan historia on noin 9000 vuotta vanhaa. Silloin saarta asuttivat unangan heimoon kuuluvat ihmiset, nykyisten aleuttien esi-isät. Saaren alkuperäinen nimi oli Agunalaksh, josta tuli Ounalashka, sitten Unalaska. Ja sen lyhennys - Alaska - tuli lopulta merkitsemään valtavaa aluetta aleuttien kieli- ja kulttuurirajojen ulkopuolella. Agunalaksh tarkoittaa aleuttien kielellä "rannat jotka taittavat meren selän".
Kun Beringin retkikunnan alus palasi Venäjälle 1742 mukanaan pehmeitä merisaukon turkiksia, alkoi turkiskuume. Venäläiset purjehtivat sankoin joukoin saarille ja metsästivät - tai pakottivat aleutit metsästämään - merisaukkoja, turkishylkeitä ja kettuja. Kun eläinkanta ehtyi, purjehdittiin uusille alueille. Vuonna 1768 kapteeni Pribilof päätyi yksinäisille saarille 200 mailia Aleuteista pohjoiseen. Saaret ovat maailman suurin turkishylkeiden pesimäalue. Myöhemmin aleutteja pakotettiin muuttamaan Pribilof saarille metsästämään.
Yhteenottoja aleuttien ja venäläisten välillä sattui, mutta vähitellen venäläiset asettuivat pysyvästi saarille, Unalaskaan vuonna 1772. Vuonna 1825 kylään rakennettiin ortodoksikirkko. Nykyinen kirkko, Unalaskan symboli, valmistui 1896. Se lienee myös suosittu turistikohde, niin rutinoituneesti Isä Peter kertoi kirkosta ja sen ikoneista.


Ortodoksiseurakunnassa on vain 160 jäsentä, 
mutta kirkko on Unalaskan symboli.

Nykyisessä Unalaskan kaupungissa asuu noin 4000 ihmistä, mutta määrä kasvaa kesäisin kun kalastajat ja kalatehtaiden työntekijät kansoittavat paikan. Väestöstä 7 % on aleutteja, 19 % aasialaisia ja 13 % meksikolaisia, loput valkoisia.
Unalaskan/Dutch Harborin historiaan kuuluu myös toinen maailmansota. Japanilaiset pommittivat kaupunkia vuonna 1942 ja valloittivat kaksi uloimpaa Aleuttien saarta, Attun ja Kiskan.

Dutch Harbor on USA:n suurin kalasatama. Vuosittain sataman kautta kulkee 450 miljoonaa kiloa kalaa ja rapuja. Tärkeimmät saaliit ovat jättiläiskokoiset kuningasravut, seiti, turska, ruijanpallas ja silakka. Dutch Harbor sijaitsee isoympyräreitillä Seattlen ja Japanin välillä, mikä tekee siitä keskeisen tavarasataman.


Iso, noin sadan jalan troolari ui kalalastissa syvällä.

 

6.7.2004 Tyyni valtameri 54° 06' N 163° 27' W
Viikko sitten lähdimme Dutch Harborista vietettyämme siellä neljä päivää. Alunperin olimme kuvitelleet viihtyvämme kauemmin, mutta paikka ei houkutellut siihen. Lähdimme kiertämään Unalaskan saarta, joka on noin 70 mailia pitkä ja tammenlehvän muotoinen lukuisine lahtineen. Heinäkuu näytti tuovan vähän kesäsäätäkin: lämpötila nousi peräti 12-15 asteeseen ja aurinko näyttäytyi. Ikuinen pilvimassa ei kuitenkaan väistynyt niin että olisi nähnyt vuorenhuippuja. Unalaskalla on useita kilometrin korkuisia huippuja ja viereisellä Umnakin saarella kahteen kilometriin nouseva tulivuori.
Ensimmäisessä pysähdyspaikassa Makushin Bayssa on joskus ollut kylä. Siitä ei ollut jäljellä kuin jokunen harmaa laudankappale, puinen risti ja romahtanut katto. Yritimme pyydystää rapuja omatekoisella merralla, joka oli tehty pyöreästä, muovisesta pyykkikorista. Hinta (2.99) oli nimittäin kilpailukykyinen kalastuskaupan mertaan (69.99) verrattuna. Ei kuitenkaan tullut saalista.


Makushin Bay


Kashega Bay

Myös seuraavassa ankkurilahdessa, Kashega Bayssa on aikoinaan ollut kylä. Täällä oli jäljellä enemmän roinaa, romahtaneita talonjämiä, rautaromua ja harmaita hirsiä. Kotka käytti tarkkailupaikkanaan ruostunutta sängynpäätyä. Mutta paikan erikoisuus ei ollut kyläraunio vaan - lehmät. Todella, nyt voi Alaskan eläinluetteloon lisätä myös lehmän. Olimme kuulleet jo Tongalla alaskalaiselta ystävältämme Andyltä juttuja villiintyneistä lehmistä ja niiden metsästyksestä. Olivatko nämä lehmät todella villejä vai saaren länsipäässä olevan maatilan omaisuutta, jäi selvittämättä. Villi tai ei, sonni ainakin heräsi puolustamaan laumaansa kun yritimme lähestyä. Hanski olisi ajanut kumiveneellä ihan lehmälauman viereen, mutta minä en uskaltanut. Meillähän on punainen kumivene! Jätimme sen syrjemmälle ja kävelimme ihmeissään tuijottavia lehmiä kohti. Sonni alkoi mölistä. Se painoi päänsä alas ja kuopi maata niin että maakokkareet lentelivät. Emme ottaneet selvää kuinka kesy tämä eläin oli vaan poistuimme suosiolla. Repussa oli sonnisuihke (ent. karhusuihke) kaiken varalta. Kaikenkaikkiaan näimme 40-50 lehmää, noin 10 eläimen laumoissa. Joukossa oli pieniä vasikoitakin. Pakostakin tuli mieleen Andyn metsästysjutut: kuinka mureaa näiden eläinten liha olisikaan...
Saimme onneksi kalaa. Alueella on pari isoa järveä ja lähdimme melomaan niistä suurimmalle. Vedimme uistinta perässä ja aivan viime metreillä ennen rantautumista siihen nappasi sähäkkä ja hyvälihainen kuningaslohi. Se oli sattuma, kutulohihan ei syö. Viehe oli silmästä kiinni. Innostuimme lohesta niin, että meloimme joelle katsomaan olisiko siellä lisää kalaa. Edellisenä päivänä ei ollut näkynyt mitään. Mutta nyt oli! Lohet hyppivät ja loiskivat pienessä joessa. Hannu sai vielä toisen, noin kolmikiloisen lohen siiman päässä olevalla koukulla. Paistoimme maittavan illallisen, graavasimme, savustimme ja loput vielä purkitimme. Kyllä oli hyvää!

Kashega Baysta ajoimme sakeassa sumussa Chernofski Harboriin, jossa oli maatila. Näimme lehmiä, lampaita ja hevosia. Kukaan ei kuitenkaan näyttänyt olevan kotosalla kun huutelimme VHF:llä ja soitimme torvea. Ankkuroiduimme talon näkymättömiin, lahteen, joka oli täynnä sodanaikaista roinaa. Lahoavia laitureita ja kaikenlaista kamaa maissa. Kukkulan laella ruostui piikkilanka-aita kukkien seassa. Vihreitä kukkuloita leikkasivat ruskeat tienjäljet ja siellä täällä oli kallellaan puhelintolppia.
Seuraava päivä oli edellistäkin sumuisempi. Valkea kosteus kietoi kaiken sisäänsä, ei nähnyt mitään. Kävelimme vähän maissa, mutta muuten olimme sisällä. Hyvä päivä leipomiseen.


Chernofski oli täynnä toisen maailmansodan aikaista romua. Enimmillään Unalaskan saarella oli 60.000 henkeä armeijan palveluksessa (10 % koko nykyisen Alaskan asukasmäärästä!)


Unalaskan rannoilta löytyy vihreää kiveä, luultavasti kyseessä on jadea muistuttava vesuvianiitti eli idokraasi

Aleutteja olisi vielä riittänyt länteen, mutta mieliämme alkoi vaivata edessä oleva pitkä purjehdus takaisin itään. Kodiakiin oli 600 mailia, Sitkaan 1200. Taustalla tikitti tänne tulon vaikeus. Kestäisikö Kodiakiin meno samat kuukauden päivät... Lisäksi ikuinen sumu veti mielialan matalaksi. Maisemista näki merta ja pienen kaistaleen vihreää, loput sumuvaippa leikkasi pois.
Päätimme lähteä takaisin itään. Ennen lokakuuta olisi käytävä Kaakkois-Alaska, Brittiläinen Kolumbia, Vancouver Island suomalaisine Sointuloineen sekä Vancouverin ja Victorian kaupungit. Ja sisävesireitillä meno olisi hidasta, virtojen ja sään rytmittämää päiväpurjehdusta. Sitkasta on Kanadan rajalle noin 500 mailia, sieltä Vancouveriin toiset 500 mailia.
Tulimme takaisin Tyynellemerelle Umnak Passagen kautta, jossa vesi virtasi parhaimmillaan neljää solmua. Saimme mukavan 11 solmun huippunopeuden - ei kuitenkaan pitkäksi aikaa, sillä koko salmi on vain noin 10 mailia pitkä. Kääntöpisteessä (53º 18' N 167º 52' W) olimme linnuntietä lähempänä Suomea lännen kuin idän kautta.
Melkein koko viikon oli ollut tyyntä eikä säätiedotus luvannut jatkossakaan muuta. Ei auttanut kuin lähteä köröttämään koneella. Turha oli odotella tuulta, kyllä sitä vielä tällä matkalla jossain vaiheessa saadaan. Välietapiksi otimme Sand Pointin 330 mailin päässä. Pitkästä aikaa pidempi legi. Ja pitkästä aikaa albatrosseja sekä myrskylintuja, mutta missä ovat valaat! Niitä ei ole näkynyt moneen viikkoon.

14.7.2004 Kodiak, Alaska, USA
Matka Unalaskan saarelta Kodiakiin (700 mailia) ei kestänyt kuukautta, kuten edellisessä päivityksessä pelkäsimme, vaan kahdeksan päivää. Pysähdyimme Shumaginsaarille kolmeksi yöksi, mutta kun menomatkan pysähdykset olivat johtuneet paremman sään odottelusta, nyt sää oli niin upea että halusimme nauttia siitä. Sumu ja pilvet hälvenivät kuin taikaiskusta Shumaginsaaria lähestyessämme. Pavlovin tulivuoren korkeat huiput paljastuivat aamuauringossa. Vasta nyt näimme vuoren, vaikka olemme kaksi kuukautta pyörineet sen lähellä. Aurinko ja sininen taivas - ah! Lämpötilakin kohosi t-paita ja shortsi -lukemiin. Ainoastaan tuuli puuttui edelleen, mutta mielummin tyyntä ja pilvetöntä kuin tuulta ja sumua.
Tankkasimme Sand Pointissa ja sitten lähdimme Nagain itäpuolelle etsimään Vitus Beringin aluksen, Pyhän Pietarin, rantautumispaikkaa. Laiva oli tullut edellisestä ankkuripaikasta, Kayaksaarelta 40 päivää, ja 77 hengen miehistö tarvitsi vettä. Kuten 11.6. päivityksessä jo kerroimme, Shumaginsaaret ovat saaneet nimensä Beringin retkikunnan mukana olleen Nikita Shumaginin mukaan, joka kuoli keripukkiin Nagailla. Loppujen lopuksi jäi hieman epäselväksi, mihin lahteen Beringin miehet laivaveneellä menivät. Meillä on kaksi kirjaa¹ aiheesta, joista toisessa on kartta, mutta se ei ole looginen tapahtumien kulusta kertovan päiväkirjan kanssa. Kummatkin mahdolliset lahdet ovat hyvin avoimia ja niihin kävi iso maininki, joten rantautumisen sijaan otimme pari valokuvaa ja jatkoimme matkaa. Läheisellä Birdsaarella Bering miehistöineen kohtasi ensimmäiset "amerikkalaiset" eli aleutit.
¹
C. Ford: Where the sea breaks its back. G.W. Steller: Journal of a voyage with Bering 1741-1742. Ed. O.W. Frost.


Beringin laivavene rantautui joko neliönmuotoisen järven tai etelämpänä olevan pienen lammen luo. Nikita Shumagin haudattiin lahteen. 
Shumaginsaarilla on paljon kartoittamatonta vettä. Tässäkään uudessa kartassa ei ole tarkkoja syvyysmerkintöjä. Kuvan maa-ala on 9 mailia pitkä (kartta 1:300 000).


Vaikka oli tyyntä Tyynenmeren ikuinen maininki kävi avoimeen lahteen. Neliöjärven lahti (katso vier. kartta).

Keikkuessamme siinä saaren kupeessa kaksi kalastajaa tuli tervehtimään. He antoivat meille komean punalohen. Päätimme pysähtyä Nagain pohjoiskärjessä olevaan suojaiseen lahteen tekemään loimulohta ja nauttimaan kesäillasta. Se oli oikea päätös, ilta oli mitä kaunein. Aurinko roikkui taivaanrannassa ja lämpöä riitti myöhään iltaan. Istuimme rannalla, savustimme ja loimutimme lohta. Lunnit ja kiislat sukeltelivat suojaisessa lahdessa, rannalla huuteli pari terhakkaa meriharakkaa. Upea päätös Aleuttien kierrokselle.


Pieni savustuslaatikkomme on kätevä. Sillä on savustettu lohta, turskaa, kampelaa ja ahvenen sukuista kivikkokalaa 


Loimulohi

Linnuista puheenollen, Auli näki harvinaisen kiislan, englanniksi nimeltään crested murrelet, latinaksi synthliboramphus wumizusume, joka meidän lintukirjamme mukaan esiintyy vain Japanissa. Linnulla on harmaa selkä, valkoinen nokka sekä valkoiset raidat mustan pään sivuilla. Olisi kiinnostava tietää onko tämä pikkuinen kiisla harvinainen näky näillä vesillä.

Matka jatkui tyynessä ja lämpimässä säässä kohti 200 mailin päässä olevaa Kodiakin saarta. Vauhti vaihteli muutaman solmun verran myötä- ja vastavirran mukaan. Valaita ei vieläkään näkynyt, mutta lintuja riitti, varsinkin Semidisaarten lähellä. Tukkeja ja isoja levälauttoja ajelehti näinkin ulkona. Kerran ajoimme suoraan päin viisimetristä paksua tukkia, joka onneksi katkesi. Merilevät ovat käden paksuisia, 10 metriä pitkiä roikaleita, mutta niin pehmeitä että potkuri leikkaa ne halki. Silti tömähdykset ovat epämiellyttäviä. Kahden päivän kuluttua olimme Kodiakin eteläkärjessä ja pysähdyimme yöksi. Aamulla alkaisi myötävirta Sitkinak salmessa, joten kuvittelimme että tilanne olisi sama viereisessä Geese salmessa, johon olimme menossa. Mutta jouduimmekin huudattamaan Perkinsiä täysillä kierroksilla ja etenimme vain 3.8 - 4.0 solmua. Aamu toi myös säävaihdoksen: oli sumuista, tihkuista ja tuulista.
Päätimme purjehtia sadan mailin matkan Kodiakin kaupunkiin yhtä soittoa. Aulin nukkuessa Hannu näki vihdoin valaita, useita ryhävalaslaumoja. Yksi porukka näytti kalastavan. Muutama esitti komeita hyppyjä. Tiistai-aamuna kiinnityimme tuttuun Kodiakin satamaan.


Levät ovat Alaskassa suurempia kuin Suomessa


Sumu kiemurtelee kapeana nauhana saarten välissä...


... tai peittää kukkulat pehmeänä huppuna.

 

Edellinen  -  Seuraava