Etusivu  -  Lokikirja  -  Uusin  -  Reitti  -  Log in English

Edellinen  -  Seuraava

Uusi Seelanti: Christchurch ja vuoristo  30.3. - 21.4.2003

merkinnät: 30.3.  8.4.  12.4.  21.4. 

30.3.2003 Lyttelton/Christchurch, Uusi Seelanti
Itse kerätyn simpukka-aterian ja paikallisen valkoviinin kera jätimme hyvästit Marlborough Soundin kauniille vuonoverkostolle, jossa olimme viihtyneet kuusi viikkoa. Tiistaina, 25.3. ajoimme aamun juuri valjetessa kuuden aikoihin vuolaasti virtaavasta Tory Channellista ulos. Suuntasimme kohti 170 mailin päässä olevaa Lytteltonia, joka on Christchurchin satamakaupunki. 
Pettymykseksi huviveneiden palvelut ovat olemattomat, osaksi johtuen myrskystä, joka kaksi vuotta sitten hajoitti marinan. Ainoat vierasvenepaikat ovat rahtilaivojen ja kalastuspaattien joukossa jo ahtaaksi käyneessä satama-altaassa. Kiinnittyminen tapahtuu neljän tolpan väliin, jollalla kuljetaan maihin. Sähköä ei ole, vettä saa ponttonilaiturin kupeesta rannasta, jonne Kristiina pääsee vain ylävedellä. Suihku löytyy 15 minuutin kävelyn päästä pursiseuralta, paikasta jossa marina ennen myrskyä sijaitsi. Kun ei ole palveluja, ei maksukaan ole huima: 1,75 euroa/vrk. Eikä täällä juuri muita vierasveneitä näy. Bussilla pääsee onneksi kätevästi Christchurchiin.


Lytteltonin sisäsatamaa

Christchurch on Eteläsaaren suurin kaupunki 300.000 asukkaineen. Ensimmäiset valkoiset asukkaat saapuivat Englannista vuonna 1850, tarkoituksenaan perustaa teokraattinen malliyhteisö. Kirkkoja rakennettiin ahkerammin kuin pubeja. Kaupungin keskustaa hallitsee vuonna 1881 vihitty tuomiokirkko, mutta keskustan ulkopuolella leviää tyypillinen uusseelantilainen omakotiasutus. Uuden Seelannin toiseksi suurimmasta kaupungista on hakemalla haettava asuinkerrostaloja. Keskusta on viihtyisä: kirkkoaukio, muutama käveykatu, Avon-joki, kasvitieteellinen puutarha sekä Taidekeskus, joka sijaitsee vuonna 1877 valmistuneessa kivisessä Cantebury Collegessa.

Christchurch - tai siis tarkemmin Lyttelton, joka sijaitsee leveydellä 43 astetta 36  minuuttia, on meille sopiva paikka lähteä itään, mutta tärkeämpi syy tänne tuloon oli jo joulukuussa saamamme kutsu saunaan. Suomalaiseen saunaan. Kutsun esittivät Riitta ja Ville, kolme vuotta Christchurchissa asuneet kolmen lapsen vanhemmat. Olimme odottaneet saunaa kärsivällisesti monta kuukautta, mutta perille päästyä emme enää malttaneet. Tulopäivän jälkeisenä iltana istuimme Pilviön perheen omakotitalon tilavassa saunassa, suomalaiskiukaan höngkäillessä kipakasti. Ai että tuli hyvä olo! Jos suomalainen jotain ulkomailla kaipaa, niin se on kyllä sauna. Kulunut hokema, mutta pitää paikkansa.
Ville ja Riitta ovat itse rakentaneet tiilitalonsa, josta meikäläisittäin normaali lämpöeristys ja tuplalasit tekevät täällä harvinaisen. Uusseelantilaiset pysyttelevät edelleen brittityylissä: kuumavesipulloja, kokolattiamattoja ja sähkötakkoja sen sijaan että rakentaisivat talonsa lämpimiksi.

Saimme tänne postia Suomesta, kiinnostavimpana Peran uusin kirja Merivuokon kaksi pistettä, Äitsaari-Manaus. Sitä olemme nyt vuorotellen ahmineet. Kuumuus, varkaiden pelko, juomaveden loppuminen, konerikot ja kylien alkeelliset olot tuntuvat kaukaiselta täällä "sivistyneessä" Uudessa Seelannissa. Taas kerran täytyy nostaa hattua Merivuokon matkalle. Moni olisi noiden vaikeuksien edessä luovuttanut, mutta ei Pertti Duncker. Ja kihlattunsa Mirja näytti olevansa yhtä sitkeä.

Tarkoituksemme on lähteä vielä autolla kiertämään Eteläsaaren eteläosa ennen kuin jätämme kiwien maan. Mutta odotamme edelleen satelliittipuhelintamme.

8.4.2003 Wanaka, Uusi Seelanti
Satelliittipuhelin saapui vihdoin ja pääsimme lähtemään halpis-asuntoautollamme (38 euroa/vrk), Hiacella, johon oli rakennettu punkat ja jonkinlainen keittiö. Sisustus on epäkäytännöllinen, en ole nähnyt yhtäkään näin huonosti suunniteltua venettä, edes pientä. Autossa on kaasuhella, jääkaappi ja tiskiallas. Suihku, vessa ja lämmitin puuttuvat. Kolmenkymmenen litran vesisäiliö hirvitti ensin, mutta emmehän olekaan merellä, vaan saamme tankattua vettä vaikka joka päivä. Auto on kuitenkin kaiken kaikkiaan tällä hinnalla mahtava: ei tarvitse etsiä yösijaa eikä maksaa ravintolahintoja syömisistä.


Asumme 10 päivää Hiacen takakontissa

Oli hauska lähteä ajelemaan. Kohteeksi muotoutui pian sisämaa ja vuoristo, rannikkoa pääsemme näkemään muutenkin eikä 10 päivää riittäisi kaikkeen. Eteläsaaren lounaisosaa hallitsee vuorijono. Korkein on Mt Cook, 3755 metriä. Ajoimme ensin Mt Cookin juurelle, samannimiseen luonnonpuistoon, jonka alueella on 22 yli 3 kilometristä huippua. Satoi saavista emmekä nähneet mitään. Iltapäivä kului makuupussissa lueskellen, ainoa hieman lämpimämpi paikka kosteassa ja märässä autossa. Harmi, alue olisi varmaan ollut upea sekä maisemiltaan että kävelyreiteiltään. Parempi ilma sattui Mt Aspiringin (3027 metriä)  luonnonpuistossa. Kävelimme puurajan tuntumaan nousevan reitin pienen jäätikön lähelle. Kunto ei ole hyvä, viiden tunnin patikointi vei mehut. Odottamassa oli palkinto: sauna! Ensimmäisen kerran yövyimme asuntoautoalueella (vai miten moottoripuiston, motor park sanan kääntäisi) ja siellä oli sauna. Yöpymishinta oli hieman normaalia kalliimpi, mutta mehukkaiden löylyjen kera paikka oli 15 euron arvoinen. Saimme maasähkön ja sillä puhallinlämmittimen käyttöön. Yö olikin tähänastisista kylmin, aamulla ruoho oli kuuran valkaisema. Alueella oli myös pesukone, keittiö, tv ja internet - nautimme palveluista koko rahan edestä.
Matka jatkuu Fox ja Franz Josef -jäätiköille.


Patikkaretki alkoi pitkin heiluvaa riippusiltaa


Perillä odotti häikäisevä maisema

12.4.2003 Arthur's Pass, Uusi Seelanti
Kirjoitan tätä Hiacen etupenkillä, piknik-alueella noin 700 metrin korkeudessa, länsi- ja itärannikot yhdistävän vuoristotien varrella, jonka kapein ja korkein paikka on nimeltään Arthur's Pass reitin löytäneen Arthur Dobsonin mukaan. Huomenna meillä on edessä vuoristokierroksemme päätösvaellus, nousu 1833 metriä korkealla Avalanche huipulle. Kuntoa on viikon aikana kohotettu lyhyemmillä ja pidemmillä patikoinneilla, joista parhaimmat olivat aikainen aamukävely Matheson-järvelle, jonka pintaan heijastuivat lumihuippuiset Cook ja Tasman -vuoret. Näkymä on monessa postikortissa ja esitteessä. Meillä ei ollut digikameraa mukana, koska kylmyys oli syönyt patterit. Parina aamuna olemme heränneet +4 asteisesta autosta, hrrrr. 
Toinen elämys oli jäätikköretki Fox Glacierille. Sen jouduimme tekemään oppaan johdolla, viiden muun turistin kanssa, koska kokemattomana ja ilman varusteita ei jäätikölle kannata mennä. Saimme tukevat vuoristokengät jalkaamme ja remmeillä kengänpohjaan kiinnitettävät piikit mukaan. Matka alkoi pitkin jäätikköpuron reunaa, nousi pian sen yläpuoleiselle rinteelle ja vasta noin tunnin patikoinnin jälkeen pääsimme jäälle. Jäätikköjää on tiukkaan puristunutta lunta, joka on satanut huipulle ja valunut sieltä vuosien kuluessa alas. Sillä korkeudella, jossa olimme, sade tulee vetenä. Ja sitä piisaa: sademäärä on  7-14 metriä vuodessa riippuen 7 km pitkän jäätikön kohdasta. Huipulla sataa 45-50 metriä lunta vuodessa.


Jäinen virta: 4 cm/vrk kohti merta


Opas hakkasi askelmia edellä, me jonossa perässä

Kävelimme jonossa ylöspäin oppaan heiluttaessa hakkua edellä askelmia tehden. Polulta ei saanut poiketa. Muutamia vaarapaikkoja meille näytettiinkin, mm. kivenlohkareen alle syöpynyt aukko, "mylly", joka saattaa olla kymmeniä metrejä syvä. Opas kertoi Fox-jäätikön olevan noin 80-90 metriä paksu. Joka puolella lirisi ja lorisi, kun pienet purot tekivät reittejään. Jään päällä oli erikokoisia kiviä, isoista auton kokoisista lohkareista pikkukiviin. Joskus kuului ryminää kun lohkareet lähtivät vyöryyn jää sulettua alta. Jää on kauniin sinistä, varsinkin koloissa ja viilloissa. Paikoin viiltoja oli paljon. Ne ovat syntyneet puristuksesta: kun jäämassa ahtautuu sitä pienempään solaan, on jonkun kohdan annettava periksi ja tilaa on ainoastaan yläpuolella.
Kolme tuntia vilahti nopeasti. Jokainen askel vaati keskittymistä, sillä vain kengän keskiosa piikkeineen ei luistanut. Jäärautoja ja -kenkiä lienee muutakin mallia, meillä ei ollut lainkaan pitoa kantapäässä eikä varpaissa. Jää oli täynnä pieniä kohoumia, kuin laineita, joten piikki oli tähdättävä aina laineen huipulle. Alastulo oli hankalampaa kuin ylösmeno. Vielä tunnin kävely pitkin laaksoa takaisin bussille ja olimme onnellisen väsyneitä.


Jäätikkö-style: puntit piti tunkea sukkiin

Franz Josef ja Fox -jäätiköt sijaitsevat 25 km päässä toisistaan ja kummankin liepeille on kasvanut turistikylä kahviloineen, majoituspaikkoineen ja retkipalveluineen. Jäätiköt ovat kuin valtavia jäisiä jokia, jotka valuvat vuorten välissä hitaasti alas. Fox liikkuu nykyään noin 4 cm vuorokaudessa, Franz Josefin huippuvauhti on ollut peräti 5 metriä vuorokaudessa, mutta nyt se soljuu vain noin 70 cm/vrk. Eri aikakausina jäätiköt kasvavat ja sulavat; viimeisen 10 vuoden aikana sulaminen on ollut kiivasta, Fox on lyhentynyt kilometrillä. Itävallan keisarin mukaan nimetyn Franz Josefin kävi ensimmäisenä tutkimassa itävaltalainen Julius Haast vuonna 1865; Fox puolestaan on nimetty uusseelantilaisen pääministerin mukaan.

13.4.2003 Nousu Avalanche-vuorelle (1833 m)
Huh, tulipahan kiivettyä! Reitti vei suoraan ylös, tiukkaa nousua alusta asti. Puuraja loppui 1300 metrissä ja pääsimme ihailemaan maisemia. Varsinkin sitten kun aurinko oli hajoittanut aamun pilvet ja näimme alas laaksoon. Pensaikko loppui 1600 metrissä, sen jälkeen rinne oli pelkkää kivikkoa. Jouduimme kuitenkin kävelemään koko matkan kivikossa, sillä polku seurasi joenpohjaa ja oli täynnä erikokoisia kiviä. Näimme kolme keaa, vuoristopapukaijaa, ainoita laatuaan. Muu eläimistö jäi heinäsirkkoihin.


Maailman ainoa tunturipapukaijalaji, kea


Edelweiss, edelweiss...

Nousu huipulle kesti noin 4 tuntia. Viimeiset puoli tuntia erittäin kapeaa harjannetta pitkin. Maisemat olivat tietysti sieltä vieläkin hulppeammat. Mitä nyt Auli pystyi korkeanpaikankammoineen katselemaan. Laskeutuminen otti jalkoihin ja tuntui ikuisuudelta. Kuuden ja puolen tunnin kuluessa olimme selviytyneet takaisin autolle. Hyvältä tuntui!


Huipulla! Tuskainen ilme johtuu sivuilla aukeavista jyrkänteistä. Huom. Vuoristo-style: puntit kokonaan poissa


Lounastauko

21.4.2003 Lyttelton/Christchurch, Uusi Seelanti
HAUSKAA PÄÄSIÄISTÄ!
Meidän pääsiäisemme kului sekä matkavalmisteluissa että suomalaistapaamisessa. Christchurchin suomalaiset, kuusi aikuista, kolme kiwi-aviomiestä sekä liuta suomalais-kiwi lapsia, tapasivat lauantaina Pukaki-järven rannalla lähellä Cook-vuorta. Me pääsimme paikalle Pilviöiden autolla, jossa myös yövyimme, olihan meillä jo kokemusta autossa nukkumisesta. Päivä ja paikka olivat kumpikin upeat: aurinko helotti pilvettömältä taivaalta, turkoosi jäätikköjärvi kimmelsi ja lumihuippuiset vuoret rajasivat maisemaa. Paikka oli valittu suomalaisten puulajien vuoksi. Rannalla kasvoi kuusia, koivuja ja pihlajia. Lehtipuut loistivat syysväreissään keltaisina ja punaisina. Niinpä niin, täällä pääsiäinen on syksyllä. Ohjelmaan kuului lohen savustusta, pääsiäismunien syömistä ja tietysti paljon puhetta. Illan pimetessä sytytettiin rannalle mahtava kokko, joka lumosi varsinkin lapset. Leiripaikalle jäivät yöksi meidän lisäksemme vain Pirjo ja Rick viisine lapsineen. Istuimme tiiviisti pienen nuotion ääressä, ihailimme tähtitaivasta ja täysikuun kelmeästi valaisemia vuorenhuippuja, kerroimme tarinoita ja viihdyimme. Kaksi erilaista elämäntapaa, kumpikin rikasta, täyttä elämää. Todellinen pääsiäisen taikayö.


Suomalaisten pääsiäisleiri syysväreissä


Koivu ja Mount Cook

Veneellä valmistautuminen Tyynenmeren ylitykseen jatkuu. Vaikka pysähdyspaikkoja tällä 3-4 kuukauden matkalla on kuukauden välein, ovat sekä Tahiti että Hawaiji kalliita paikkoja, joten mukaan kannattaa ostaa niin paljon muonaa kuin mahtuu. Melkein kaikki ruoka - jauhot, pasta, riisi, säilykepurkit, kahvi, keksit, pähkinät ja karkit - on ostettu. Vihannekset, hedelmät ja kananmunat hankitaan paikallisen laivamuonitusfirman kautta, siten saamme mahdollisimman tuoretta tavaraa. Sieltä saamme myös alkoholin verovapaasti. McSherryn huolintayhtiö muonittaa Lytteltonin sataman lisäksi laivoja Antarktista ja Chileä myöden. Suhtautuminen meidän minimaaliisiin tarpeisiimme on ollut erittäin ystävällistä ja auttavaista.
Viime hetken hankintoihin lukeutuivat uudet akut. Olemme vatvoneet edestakaisin niiden ostamista, kunnes alkoi näyttää etteivät neljä vuotta vanhat akut enää lataudu tehokkaasti. Se olisi tarkoittanut ylimääräistä koneen käyttöä ja polttoaineen menoa. Myös hp:n tietokoneeseen ostetaan uusi akku. Pieni asia, mutta sähkönsäästöä sekin.
Hanski on asentanut keulaan kiinnitykset ajoankkurin köydelle niin ettei sen laskemiseksi tarvitse mennä kannelle. Kaikki ylöspäin avautuvat luukut jääkaappia ja turkkilevyjä myöten on varustettu salvoilla. Grilli, Helkaman potkulaudat ja muu satamatilpehööri on pakattu alimmaksi avotilan lokeroihin. Kartat on käyty läpi ja otettu oikeat esille.
Sää on aiheuttanut meille päänvaivaa. Rannikkotuulet ovat melkein poikkeuksetta olleet idästä. Vaikka ulompana olisi toisin, ei ole hauska lähteä vastatuuleen. Lisäksi Tasmanian meren yli saapuvat korkeapaineet, jollaisen eteläreunalla meidän pitäisi pystellä saadaksemme länsituulet, ovat liikkuneet tavallista (40-45 S) etelämmässä. Uuden Seelannin sää on niin oikullinen, että ennusteet ulottuvat vain 18 tuntia eteenpäin. Ihan niin lyhyellä varoitusajalla emme saa tullia paikalle. Lähtöpäätöksen tekeminen on aina vaikeaa - nyt se tuntuu entistäkin hankalammalta.

Edellinen  -  Seuraava