|
Uusi Seelanti: Christchurch
ja vuoristo 30.3. - 21.4.2003
merkinnät: 30.3. 8.4. 12.4. 21.4.
30.3.2003 Lyttelton/Christchurch, Uusi Seelanti
Itse kerätyn simpukka-aterian ja paikallisen valkoviinin kera jätimme hyvästit
Marlborough Soundin kauniille vuonoverkostolle,
jossa olimme viihtyneet kuusi viikkoa. Tiistaina, 25.3. ajoimme aamun
juuri valjetessa kuuden aikoihin vuolaasti virtaavasta Tory Channellista
ulos. Suuntasimme kohti 170 mailin päässä olevaa Lytteltonia,
joka on Christchurchin satamakaupunki.
Pettymykseksi huviveneiden
palvelut ovat olemattomat, osaksi johtuen myrskystä, joka kaksi vuotta
sitten hajoitti marinan. Ainoat vierasvenepaikat ovat rahtilaivojen ja
kalastuspaattien joukossa jo ahtaaksi käyneessä satama-altaassa.
Kiinnittyminen tapahtuu neljän tolpan väliin, jollalla kuljetaan maihin.
Sähköä ei ole, vettä saa ponttonilaiturin kupeesta rannasta, jonne
Kristiina pääsee vain ylävedellä. Suihku löytyy 15
minuutin kävelyn päästä pursiseuralta, paikasta jossa marina ennen
myrskyä sijaitsi. Kun ei ole palveluja, ei maksukaan ole huima: 1,75
euroa/vrk. Eikä täällä juuri muita vierasveneitä näy. Bussilla
pääsee onneksi kätevästi Christchurchiin.

Lytteltonin sisäsatamaa
Christchurch on
Eteläsaaren suurin kaupunki 300.000 asukkaineen. Ensimmäiset valkoiset
asukkaat saapuivat Englannista vuonna 1850, tarkoituksenaan perustaa
teokraattinen malliyhteisö. Kirkkoja rakennettiin
ahkerammin kuin pubeja. Kaupungin keskustaa hallitsee vuonna 1881 vihitty
tuomiokirkko, mutta keskustan ulkopuolella leviää tyypillinen
uusseelantilainen omakotiasutus. Uuden Seelannin toiseksi suurimmasta
kaupungista on hakemalla haettava asuinkerrostaloja. Keskusta on
viihtyisä: kirkkoaukio, muutama käveykatu, Avon-joki, kasvitieteellinen
puutarha sekä Taidekeskus, joka sijaitsee vuonna 1877 valmistuneessa
kivisessä Cantebury Collegessa.
Christchurch - tai siis tarkemmin Lyttelton, joka sijaitsee
leveydellä 43 astetta 36 minuuttia, on meille sopiva paikka
lähteä itään, mutta tärkeämpi syy tänne tuloon oli jo joulukuussa saamamme kutsu
saunaan. Suomalaiseen saunaan. Kutsun esittivät Riitta ja Ville,
kolme vuotta Christchurchissa asuneet kolmen lapsen vanhemmat. Olimme
odottaneet saunaa kärsivällisesti monta kuukautta, mutta perille päästyä emme
enää malttaneet. Tulopäivän jälkeisenä iltana istuimme Pilviön
perheen omakotitalon tilavassa saunassa, suomalaiskiukaan höngkäillessä
kipakasti. Ai että tuli hyvä olo! Jos suomalainen jotain ulkomailla
kaipaa, niin se on kyllä sauna. Kulunut hokema, mutta pitää paikkansa.
Ville ja Riitta ovat itse rakentaneet tiilitalonsa, josta
meikäläisittäin normaali lämpöeristys ja tuplalasit tekevät
täällä harvinaisen. Uusseelantilaiset pysyttelevät edelleen
brittityylissä: kuumavesipulloja, kokolattiamattoja ja sähkötakkoja sen
sijaan että rakentaisivat talonsa lämpimiksi.
Saimme tänne postia Suomesta, kiinnostavimpana Peran uusin
kirja Merivuokon kaksi pistettä, Äitsaari-Manaus. Sitä
olemme nyt vuorotellen ahmineet. Kuumuus, varkaiden pelko, juomaveden
loppuminen, konerikot ja kylien alkeelliset
olot tuntuvat kaukaiselta täällä "sivistyneessä" Uudessa
Seelannissa. Taas kerran täytyy nostaa hattua Merivuokon matkalle. Moni
olisi noiden vaikeuksien edessä luovuttanut, mutta ei Pertti Duncker. Ja
kihlattunsa Mirja näytti olevansa yhtä sitkeä.
Tarkoituksemme on lähteä vielä autolla kiertämään Eteläsaaren
eteläosa ennen kuin jätämme kiwien maan. Mutta odotamme edelleen
satelliittipuhelintamme.
8.4.2003 Wanaka, Uusi
Seelanti
Satelliittipuhelin saapui vihdoin ja pääsimme lähtemään
halpis-asuntoautollamme (38 euroa/vrk), Hiacella, johon oli rakennettu
punkat ja jonkinlainen keittiö. Sisustus on epäkäytännöllinen, en ole
nähnyt yhtäkään näin huonosti suunniteltua venettä, edes pientä. Autossa on kaasuhella, jääkaappi ja
tiskiallas. Suihku, vessa ja lämmitin puuttuvat. Kolmenkymmenen litran
vesisäiliö hirvitti ensin, mutta emmehän olekaan merellä, vaan saamme
tankattua vettä vaikka joka päivä. Auto on kuitenkin kaiken kaikkiaan
tällä hinnalla mahtava: ei tarvitse etsiä yösijaa eikä maksaa
ravintolahintoja syömisistä.

Asumme 10 päivää Hiacen takakontissa
Oli hauska lähteä ajelemaan. Kohteeksi muotoutui pian sisämaa ja
vuoristo, rannikkoa pääsemme näkemään muutenkin eikä 10 päivää
riittäisi kaikkeen. Eteläsaaren lounaisosaa hallitsee vuorijono. Korkein
on Mt Cook, 3755 metriä. Ajoimme ensin Mt Cookin
juurelle, samannimiseen luonnonpuistoon, jonka alueella on 22 yli 3
kilometristä huippua. Satoi saavista emmekä nähneet mitään.
Iltapäivä kului makuupussissa lueskellen, ainoa hieman lämpimämpi
paikka kosteassa ja märässä autossa. Harmi, alue olisi varmaan ollut
upea sekä maisemiltaan että kävelyreiteiltään. Parempi ilma sattui Mt
Aspiringin (3027 metriä) luonnonpuistossa. Kävelimme puurajan tuntumaan
nousevan reitin pienen jäätikön lähelle. Kunto ei ole hyvä, viiden
tunnin patikointi vei mehut. Odottamassa oli palkinto: sauna! Ensimmäisen
kerran yövyimme asuntoautoalueella (vai miten moottoripuiston, motor park
sanan kääntäisi) ja siellä oli sauna. Yöpymishinta oli hieman
normaalia kalliimpi, mutta mehukkaiden löylyjen kera paikka oli 15 euron
arvoinen. Saimme maasähkön ja sillä puhallinlämmittimen käyttöön.
Yö olikin tähänastisista kylmin, aamulla ruoho oli kuuran valkaisema.
Alueella oli myös pesukone, keittiö, tv ja internet - nautimme
palveluista koko rahan edestä.
Matka jatkuu Fox ja Franz Josef -jäätiköille.
|

Patikkaretki alkoi pitkin heiluvaa
riippusiltaa
|

Perillä odotti häikäisevä maisema
|
12.4.2003 Arthur's
Pass, Uusi Seelanti
Kirjoitan tätä Hiacen etupenkillä, piknik-alueella noin 700 metrin
korkeudessa, länsi- ja itärannikot yhdistävän vuoristotien varrella,
jonka kapein ja korkein paikka on nimeltään Arthur's Pass
reitin löytäneen Arthur Dobsonin mukaan. Huomenna meillä on
edessä vuoristokierroksemme päätösvaellus, nousu 1833 metriä
korkealla Avalanche huipulle. Kuntoa on viikon aikana
kohotettu lyhyemmillä ja pidemmillä patikoinneilla, joista parhaimmat
olivat aikainen aamukävely Matheson-järvelle, jonka
pintaan heijastuivat lumihuippuiset Cook ja Tasman -vuoret. Näkymä on
monessa postikortissa ja esitteessä. Meillä ei ollut digikameraa mukana,
koska kylmyys oli syönyt patterit. Parina aamuna olemme heränneet +4
asteisesta autosta, hrrrr.
Toinen elämys oli jäätikköretki Fox Glacierille. Sen jouduimme tekemään oppaan
johdolla, viiden muun turistin kanssa, koska kokemattomana ja ilman
varusteita ei jäätikölle kannata mennä. Saimme tukevat vuoristokengät
jalkaamme ja remmeillä kengänpohjaan kiinnitettävät piikit mukaan.
Matka alkoi pitkin jäätikköpuron reunaa, nousi pian sen yläpuoleiselle
rinteelle ja vasta noin tunnin patikoinnin jälkeen pääsimme jäälle.
Jäätikköjää on tiukkaan puristunutta lunta, joka on satanut huipulle
ja valunut sieltä vuosien kuluessa alas. Sillä korkeudella, jossa
olimme, sade tulee vetenä. Ja sitä piisaa: sademäärä on 7-14
metriä vuodessa riippuen 7 km pitkän jäätikön kohdasta. Huipulla
sataa 45-50 metriä lunta vuodessa.
|

Jäinen virta: 4 cm/vrk kohti merta
|

Opas hakkasi askelmia edellä, me
jonossa perässä |
Kävelimme jonossa ylöspäin oppaan
heiluttaessa hakkua edellä askelmia tehden. Polulta ei saanut poiketa.
Muutamia vaarapaikkoja meille näytettiinkin, mm. kivenlohkareen alle
syöpynyt aukko, "mylly", joka saattaa olla kymmeniä metrejä
syvä. Opas kertoi Fox-jäätikön olevan noin 80-90 metriä paksu. Joka
puolella lirisi ja lorisi, kun pienet purot tekivät reittejään. Jään
päällä oli erikokoisia kiviä, isoista auton kokoisista lohkareista
pikkukiviin. Joskus kuului ryminää kun lohkareet lähtivät vyöryyn
jää sulettua alta. Jää on kauniin sinistä, varsinkin koloissa ja
viilloissa. Paikoin viiltoja oli paljon. Ne ovat syntyneet puristuksesta:
kun jäämassa ahtautuu sitä pienempään solaan, on jonkun kohdan
annettava periksi ja tilaa on ainoastaan yläpuolella.
Kolme tuntia vilahti nopeasti. Jokainen askel vaati keskittymistä, sillä
vain kengän keskiosa piikkeineen ei luistanut. Jäärautoja ja -kenkiä
lienee muutakin mallia, meillä ei ollut lainkaan pitoa kantapäässä
eikä varpaissa. Jää oli täynnä pieniä kohoumia, kuin laineita, joten
piikki oli tähdättävä aina laineen huipulle. Alastulo oli hankalampaa
kuin ylösmeno. Vielä tunnin kävely pitkin laaksoa takaisin bussille ja
olimme onnellisen väsyneitä.
|

Jäätikkö-style: puntit piti tunkea
sukkiin
|
 |
Franz Josef ja Fox
-jäätiköt sijaitsevat 25 km päässä toisistaan ja
kummankin liepeille on kasvanut turistikylä kahviloineen,
majoituspaikkoineen ja retkipalveluineen. Jäätiköt ovat kuin valtavia
jäisiä jokia, jotka valuvat vuorten välissä hitaasti alas. Fox liikkuu
nykyään noin 4 cm vuorokaudessa, Franz Josefin huippuvauhti on ollut
peräti 5 metriä vuorokaudessa, mutta nyt se soljuu vain noin 70 cm/vrk.
Eri aikakausina jäätiköt kasvavat ja sulavat; viimeisen 10 vuoden
aikana sulaminen on ollut kiivasta, Fox on lyhentynyt kilometrillä.
Itävallan keisarin mukaan nimetyn Franz Josefin kävi ensimmäisenä
tutkimassa itävaltalainen Julius Haast vuonna 1865; Fox puolestaan on
nimetty uusseelantilaisen pääministerin mukaan.
13.4.2003 Nousu Avalanche-vuorelle (1833 m)
Huh, tulipahan kiivettyä! Reitti vei suoraan ylös, tiukkaa nousua alusta
asti. Puuraja loppui 1300 metrissä ja pääsimme ihailemaan maisemia.
Varsinkin sitten kun aurinko oli hajoittanut aamun pilvet ja näimme alas
laaksoon. Pensaikko loppui 1600 metrissä, sen jälkeen rinne oli
pelkkää kivikkoa. Jouduimme kuitenkin kävelemään koko matkan
kivikossa, sillä polku seurasi joenpohjaa ja oli täynnä erikokoisia
kiviä. Näimme kolme keaa, vuoristopapukaijaa, ainoita
laatuaan. Muu eläimistö jäi heinäsirkkoihin.
|

Maailman ainoa tunturipapukaijalaji,
kea
|

Edelweiss, edelweiss...
|
Nousu huipulle
kesti noin 4 tuntia. Viimeiset puoli tuntia erittäin kapeaa harjannetta
pitkin. Maisemat olivat tietysti sieltä vieläkin hulppeammat. Mitä nyt
Auli pystyi korkeanpaikankammoineen katselemaan. Laskeutuminen otti
jalkoihin ja tuntui ikuisuudelta. Kuuden ja puolen tunnin kuluessa olimme selviytyneet takaisin
autolle. Hyvältä tuntui!

Huipulla! Tuskainen ilme johtuu
sivuilla aukeavista jyrkänteistä. Huom. Vuoristo-style: puntit
kokonaan poissa |

Lounastauko
|
21.4.2003
Lyttelton/Christchurch, Uusi Seelanti
HAUSKAA PÄÄSIÄISTÄ!
Meidän pääsiäisemme kului sekä
matkavalmisteluissa että suomalaistapaamisessa. Christchurchin
suomalaiset, kuusi aikuista, kolme kiwi-aviomiestä sekä liuta
suomalais-kiwi lapsia, tapasivat lauantaina Pukaki-järven
rannalla lähellä Cook-vuorta. Me pääsimme paikalle Pilviöiden
autolla, jossa myös yövyimme, olihan meillä jo kokemusta autossa
nukkumisesta. Päivä ja paikka olivat kumpikin upeat: aurinko helotti
pilvettömältä taivaalta, turkoosi jäätikköjärvi kimmelsi ja
lumihuippuiset vuoret rajasivat maisemaa. Paikka oli valittu suomalaisten
puulajien vuoksi. Rannalla kasvoi kuusia, koivuja ja pihlajia. Lehtipuut
loistivat syysväreissään keltaisina ja punaisina. Niinpä niin,
täällä pääsiäinen on syksyllä. Ohjelmaan kuului lohen savustusta,
pääsiäismunien syömistä ja tietysti paljon puhetta. Illan pimetessä
sytytettiin rannalle mahtava kokko, joka lumosi varsinkin lapset.
Leiripaikalle jäivät yöksi meidän lisäksemme vain Pirjo ja Rick
viisine lapsineen. Istuimme tiiviisti pienen nuotion ääressä, ihailimme
tähtitaivasta ja täysikuun kelmeästi valaisemia vuorenhuippuja,
kerroimme tarinoita ja viihdyimme. Kaksi erilaista elämäntapaa, kumpikin
rikasta, täyttä elämää. Todellinen pääsiäisen taikayö.
|

Suomalaisten pääsiäisleiri syysväreissä
|

Koivu ja Mount Cook
|
Veneellä valmistautuminen Tyynenmeren
ylitykseen jatkuu. Vaikka pysähdyspaikkoja tällä 3-4 kuukauden matkalla
on kuukauden välein, ovat sekä Tahiti että Hawaiji kalliita paikkoja,
joten mukaan kannattaa ostaa niin paljon muonaa kuin mahtuu. Melkein
kaikki ruoka - jauhot, pasta, riisi, säilykepurkit, kahvi, keksit,
pähkinät ja karkit - on ostettu. Vihannekset, hedelmät ja kananmunat
hankitaan paikallisen laivamuonitusfirman kautta, siten saamme
mahdollisimman tuoretta tavaraa. Sieltä saamme myös alkoholin
verovapaasti. McSherryn huolintayhtiö muonittaa Lytteltonin sataman
lisäksi laivoja Antarktista ja Chileä myöden. Suhtautuminen meidän
minimaaliisiin tarpeisiimme on ollut erittäin ystävällistä ja
auttavaista.
Viime hetken hankintoihin lukeutuivat uudet akut. Olemme vatvoneet
edestakaisin niiden ostamista, kunnes alkoi näyttää etteivät neljä
vuotta vanhat akut enää lataudu tehokkaasti. Se olisi tarkoittanut ylimääräistä koneen
käyttöä ja polttoaineen menoa. Myös hp:n tietokoneeseen ostetaan
uusi akku. Pieni asia, mutta sähkönsäästöä sekin.
Hanski on asentanut keulaan kiinnitykset ajoankkurin köydelle niin
ettei sen laskemiseksi tarvitse mennä kannelle. Kaikki ylöspäin
avautuvat luukut jääkaappia ja turkkilevyjä myöten on varustettu
salvoilla. Grilli, Helkaman potkulaudat ja muu satamatilpehööri on
pakattu alimmaksi avotilan lokeroihin. Kartat on käyty läpi ja otettu
oikeat esille.
Sää on aiheuttanut meille päänvaivaa. Rannikkotuulet ovat melkein
poikkeuksetta olleet idästä. Vaikka ulompana olisi toisin, ei ole hauska
lähteä vastatuuleen. Lisäksi Tasmanian meren yli saapuvat
korkeapaineet, jollaisen eteläreunalla meidän pitäisi pystellä
saadaksemme länsituulet, ovat liikkuneet tavallista (40-45 S) etelämmässä. Uuden
Seelannin sää on niin oikullinen, että ennusteet ulottuvat vain 18
tuntia eteenpäin. Ihan niin lyhyellä varoitusajalla emme saa tullia
paikalle. Lähtöpäätöksen tekeminen on aina vaikeaa - nyt se tuntuu
entistäkin hankalammalta.
Edellinen
- Seuraava
|